Viikkovinkit

Viikkovinkit, viikko 51

Kun kaikki muuttui -kirjan kansikuva

O´Flanagan, Sheila: Kun kaikki muuttui

Kun Lola Fitzpatrick ensi kertaa tapasi Philip Warrenin, hän oli juuri tullut Dubliniin ja rakasti elämäänsä uudessa kaupungissa. Philip oli tottunut saamaan haluamansa, eikä Lola voinut vastustaa häntä. Sitten Philip pakotti Lolan tekemään mahdottomalta tuntuvan valinnan.

Salaisuuksien hinta -kirjan kansikuva

Penny, Louise: Salaisuuksien hinta

Syksy on saapunut Three Pinesin kylään ja ilmassa tuoksuu ensilumen odotus. Kylän bistroa remontoidaan ja siinä yhteydessä seinälautojen välistä löytyy omituinen vanha kartta.

Jovelan joulukirja -kirjan kansikuva

Jovelan, Johanna: Jovelan joulukirja – suloinen juhla itse tehden

Kirja kaikille, jotka rakastavat joulua!

Unohda hetkeksi arkihuolesi ja kietoudu jouluvalmisteluiden lumoavaan tunnelmaan.

Tunnetaituriksi hauskasti ja helposti -kirjan kansikuva

Sammalkorpi, Virve: Tunnetaituriksi hauskasti ja helposti!

Tässä oivalluksia herättävässä teoksessa hupaisat Ympyräiset-hahmot
tutustuttavat lukijan tunnetaitojen perusteisiin. Saat vinkkejä tunteiden rakentavaan käsittelyyn ja arjen tunnekuohuista selviämiseen.

Viikkovinkit, viikko 50

Hiljaisten tarinoiden tupa -kirjan kansikuva

Putkonen, Liina: Hiljaisten tarinoiden tupa

Sanotaan, että joulu on ihmeiden aikaa, ja ihmeen Aina todella tarvitsee. Lumileikit, pakkasherkut ja ihanat ystävät kirjastolla tuovat valoa kaamokseen, mutta kesän suurten mullistusten jälkeen Aina on edelleen epävarma siitä, mitä ja kenet hän haluaa. 

Pettureiden portti -kirjan kansikuva

Archer, Jeffrey: Pettureiden portti

24 tuntia aikaa estää vuosisadan pahin rikos.

Lontoon Tower. Läpipääsemätön. Hyvin suojattu. Turvallinen. Maailman arvokkaimpien jalokivien koti. Mutta kerran vuodessa Lontoon poliisivoimien on suoritettava kaikkein salaisin operaatio: kuljettaa kruununjalokivet Lontoon halki.

Saksa: ei ihan paska maa -kirjan kansikuva

Nurminen, Tapio: Saksa – ei ihan paska maa

Saksa on monessa jopa paskempi maa kuin mitä keihäslegenda Seppo Räty antoi ymmärtää messiaanisessa lausahduksessaan. Toisaalta synkän historiansa kanssa kipuileva talousjätti on myös huomattavasti mainettaan parempi.

Suuri dinokirja -kirjan kansikuva

Suuri dinokirja

Tyrannosaurus ja Allosaurus olivat kumpikin pelottavia petoja. Tiedätkö, mitä eroa niillä oli? Tiedätkö, mihin Ankylosaurus käytti vaarallista nuijahäntäänsä? Tunnistatko esihistorialliset merieläimet, kuten Ichthyosauruksen ja Plesiosauruksen?

Viikkovinkit, viikko 49

Kuningattaren lemmikki -kirjan kansikuva

Vuori, Kristiina: Kuningattaren lemmikki

Haaremiorjattaresta kuningattaren hovineidoksi.

Irlantilaistyttö lahjoitetaan osmanien haaremista Ruotsiin, Kaarle XI:lle. Tulppaaneja kuninkaalle  -romaanin koukuttava jatko-osa!

Kuolema keskitalvella - kirjan kansikuva

Christie, Agatha: Kuolema keskitalvella

 Agatha Christien legendaarisen nokkelat etsivät Hercule Poirot, neiti Marple sekä Tommy ja Tuppence kohtaavat vihollisia kinosten keskellä, eivätkä murha, myrkky ja petos karta edes joulujuhlaa. Teos sisältää yhdeksän novellia Christien kultakaudelta.

Ihania irlantilaisneuleita -kirjan kansikuva

Koirikivi, Kaija: Ihania irlantilaisneuleita

Ihania irlantilaisneuleita on neulekirja vihreiden maisemien, rennon kässäilyhengen ja perinteistä inspiroituneiden nykyneuleiden ystäville. Kirja vie Euroopan läntisen reunan ikiaikaisiin maisemiin. Myös sen mallit ovat saaneet inspiraationsa niistä. 

Suomen historia: koululaisen pikkujättiläinen -kirjan kansikuva

Suomen historia – koululaisen pikkujättiläinen

Hyödyllistä ja hauskaa tutkittavaa!

Suomen historia – Koululaisen pikkujättiläinen kertoo kivikaudesta tähän päivään asti Suomen historian lapsille sopivassa muodossa.

Viikkovinkit, viikko 48

Morsiusmekko-kirjan kansikuva

Steel, Danielle: Morsiusmekko

Eleanor Deveraux’n häät ovat vuoden 1929 seurapiiritapahtuma. Hänellä on henkeäsalpaava Pariisissa teetetty hääpuku ja sulhasena San Franciscon tavoitelluin poikamies. Elämä on silkkaa onnea, kunnes pörssiromahdus vie tuoreelta avioparilta kaiken. 

Kotiapulainen valvoo -kirjan kansikuva

McFadden, Freida: Kotiapulainen valvoo

Ennen Millie siivosi muiden taloja, nyt hän muuttaa omaan viehättävään taloon Long Islandin esikaupunkialueella. Millien kaikkea muuta kuin putipuhdas menneisyys on jäänyt kauas taakse. 

Uho - Sami Jauhojärven tarina -kirjan kansikuva

Hytönen, Outi: Uho – Sami Jauhojärven tarina

Latujen suorasuu kertoo, miten uho siivitti hänet huippusuorituksiin. Sami Jauhojärven tarina kuvaa Suomen maastohiihdon nousun dopingskandaalista olympiamitaleille.

Ilman rakkautta -kirjan kansikuva

Oseman, Alice: Ilman rakkautta

Yhtäkkiä tajusin sen. En ole koskaan ihastunut keneenkään. En poikaan, tyttöön tai yhteenkään tapaamaani henkilöön. Mitä se tarkoittaa?

Viikkovinkit, viikko 47

Kardemummajoulu-kirjan kansikuva

Kajanto, Maija: Kardemummajoulu

Pyhävirran kylässä kahvila Koivu valmistautuu jouluun lumen ja kovien pakkasten keskellä. Krisse ja Tommi liimaavat paperitonttuja kotinsa ikkunoihin ja suunnittelevat kevättä ja uutta elämänvaihetta.

Sydäntalvi-kirjan kansikuva

Jónasson, Ragnar: Sydäntalvi

Juuri ennen joulua syrjäiseltä niemeltä löytyy kalliolta pudonneen nuoren naisen ruumis. Ensi alkuun tapausta pidetään itsemurhana, mutta pian asiat alkavat näyttäytyä uudessa valossa. Mitä karujen kallioiden katveessa oikeastaan tapahtui? 

Sara Sieppi -kirjan kansikuva

Ruohisto, Wilma: Sara Sieppi – Oliks sulla vielä jotain?

Tunnetun vaikuttajan matka Kaakamon kylästä kattohuoneistoihin.

Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki? -kirjan kansikuva

Lampela, Hannele: Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki?

Prinsessa Pikkiriikin jouluinen odottelukirja kaikille kärsimättömille. 24 taianomaista tarinaa Pikkiriikin matkasta jouluun.

Viikkovinkit, viikko 46

Ruma rakkaus -kirjan kansikuva

Hoover, Colleen: Ruma rakkaus

Tate Collins on tunnollinen nuori nainen, joka pelaa aina varman päälle. Kun hän tapaa salaperäisen ja kuuman lentokapteenin Miles Archerin, hänen tasainen elämänsä järkkyy. 

Rakel-kirjan kansikuva

Rämö, Satu: Rakel

Huippusuosittu Hildur-sarja jatkuu!

Atlantin aalloilla saapuvat suurimmat salaisuudet.

Kaikki valta maan päällä -kirjan kansikuva

Malmstedt, Tuire: Kaikki valta maan päällä – Uskonnolliset kultit Suomessa

Tuire Malmstedt katsoo uskonnollisten kulttien maailmaa dekkarikirjailijan herkällä silmällä. Miten muita ihmisiä voi taivuttaa omaan tahtoon? Uskovatko lahkojen johtajat oikeasti siihen, että korkeampi voima ohjaa heitä kohti yhä absoluuttisempaa valtaa vai teeskentelevätkö he?

Piilossa metsän keskellä -kirjan kansikuva

Ilmasti, Pirjo: Piilossa metsän keskellä

Joskus ihan tavallisella metsäretkellä voi löytää polun metsän salaiseen, piilotettuun maailmaan, jossa eläimetkin osaavat puhua ja vain mielikuvitus on rajana. Polkua kulkiessa metsä ympärilläsi herää elämään ihan omaa elämäänsä, eikä mikään ole niin kuin olet kuvitellut…

Viikkovinkit, viikko 45

Käräjät-kirjan kansikuva

Nummi, Markus: Käräjät

Kevät 1938. Nuori etsivä saapuu ensimmäiselle komennukselleen pieneen pitäjään Etelä-Pohjanmaalla tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä. Mieleltään järkkynyt, koko kylän tuntema Vilja-täti sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka päätteeksi käräjille joutuu yli neljäkymmentä ihmistä. 

Rafael-kirjan kansikuva

Rönnbacka, Christian: Rafael

Nuorisoon kohdistuva katuryöstöjen aalto on levinnyt pääkaupunkiseudulta Porvooseen. Ryöstäjiä vastustelevat pahoinpidellään niin, ettei kukaan uskalla avata suutaan, ja poliisi vaikuttaa tilanteessa täysin kädettömältä.

Isäni, Rölli -kirjan kansikuva

Tuppurainen, Heta: Isäni, Rölli

Miten Rölli syntyi? Millainen mies satuhahmon takana on? Näyttelijä Allan ”Allu” Tuppuraisen (s. 1951) tytär kuvaa kaunistelematta isän ja tyttären suhdetta, kun perheenjäsenenä on myös Rölli, josta ei ikinä pääse eroon – halusi tai ei.

Rasva-Antero lyö laittoman -kirjan kansikuva

Noronen, Paula: Rasva-Antero lyö laittoman

Nyt menee överiksi! Suosituista Supermarsu-kirjoista tuttu ökyrikas Rasva-Antero aloittaa ikioman sarjansa. Hän kertoo häpeilemättä kaiken omasta näkökulmastaan, pohjamutia myöten. Huumori on hullumpaa kuin koskaan, niin että vastahakoinenkin lukija koukuttuu.

Viikkovinkit, viikko 44

Teehetkiä Kanelilehdossa -kirjan kansikuva

Chandran, Shankari: Teehetkiä Kanelilehdossa

Vanhainkoti Kanelilehdon asukkaat ovat toinen toistaan kiehtovampia. Australiassa sijaitseva, srilankalaisen kulttuurin rikastama Kanelilehto on keidas, jossa erilaisista taustoista tulevat ihmiset ovat voineet elää sopuisasti rinnakkain.

Väärä todistus -kirjan kansikuva

Cleeves, Ann: Väärä todistus

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Jeanie Longia syytettiin nuoren Abigail Mantelin murhasta. Nyt pienessä koillisenglantilaisessa kylässä käy kohahdus, kun uudet todisteet puhuvatkin Jeanien syyttömyyden puolesta. Abigailin tappaja on yhä vapaalla jalalla.

Paulin Kolmas nainen -kirjan kansikuva

Hanhiniemi, Pauli: Paulin Kolmas nainen

Paulin Kolmas nainen on ajankuvaa vuosilta ennen kännyköitä, internetiä ja sosiaalista mediaa. Lukijalle selviää, kuinka hilpeä hölmö löytää itsestään lauluntekijän, ja lapsuuden visiot vapaasta taiteilijuudesta alkavat käydä toteen hyvässä ja pahassa.

Usvalaakson aarre -kirjan kansikuva

Hirvonen, Lauri: Usvalaakson aarre

Korven kuiskintaa ja korppien raakuntaa!
Syksy on saapunut. Kaverukset Emilia ja Oliver heittävät reput selkäänsä ja suuntaavat Emilian äidin kanssa salomaille ruskaretkelle.

Viikkovinkit, viikko 43

Tyttärentytär-kirjan kansikuva

Alakoski, Susanna: Tyttärentytär

Seitsemänkymmentäluvun tullessa päätökseensä lukioikäinen Kathrine on varma vain yhdestä asiasta: hänestä ei tule tekstiilityöläistä.

Sarjamurhaajan tytär -kirjan kansikuva

McFadden, Freida: Sarjamurhaajan tytär

Kun Nora Davis teki 11-vuotiaana kotiläksyjä huoneessaan, hänellä ei ollut aavistustakaan, että hänen isänsä tappoi naisia kellarissa. Kunnes eräänä päivänä poliisi tuli heidän ovelleen.

Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa -kirjan kansikuva

Lankinen, Maire: Maire – Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Maalaistyttö Maire Lankinen halusi 1960-luvun alussa nähdä maailmaa ja pestautui piiaksi Windsorin pikkukaupunkiin Englantiin. Laivan lähtiessä Suomesta hän ei osannut aavistaa, että kohtalo heittäisi hänet pian Buckinghamin palatsiin ja työhön kuningattaren palveluksessa.

Meren koskettamat -kirjan kansikuva

Paasio, Leena: Meren koskettamat

Saaristolaistytön matka oman menneisyyden arvoituksiin, joiden taustalla kaikuu Estonian synkkä onnettomuus.

Viikkovinkit, viikko 42

Kesän tango -kirjan kansikuva

Aho, Iida: Kesän tango

Uusi, raikas Pääskyniemi-sarja imaisee lukijan 1970-luvun nostalgisiin tunnelmiin! Nuori nainen palaa kotikyläänsä Pohjanmaalle sydän täynnä vielä toteutumattomia unelmia.

Kammottava totuus -kirjan kansikuva

Sten, Camilla: Kammottava totuus

Nuori stand up -koomikko Lina Gyllenborg löydetään kuolleena kotoaan, ja hänen poikaystäväänsä Jonasta epäillään murhasta. Jonas väittää epätoivoisesti olevansa syytön, mutta sekä poliisi että media ovat vakuuttuneita hänen syyllisyydestään. Oikeus vapauttaa hänet syytteistä kaikkien suureksi hämmästykseksi.

Sairaan hyvä hoitaja -kirjan kansikuva

Saarijärvi, Liisa: Sairaan hyvä hoitaja – tarinoita lastensairaalasta

Yliopistollisten sairaalan lastenosastolla hoidetaan alaikäisiä potilaita mahavaivaisista vauvoista syömishäiriötä sairastaviin teini-ikäisiin. Kahta samanlaista potilasta tai päivää ei ole, eikä päivystysosasto koskaan nuku. Vastaan on tullut niin aivokasvaimia, haavanhoitoa kuin seksuaalirikostutkimuksiakin – unohtamatta kulttuurien yhteentörmäyksiä ja juopuneita 12-vuotiaita.

Asioita joista en tiennyt pitäväni -kirjan kansikuva

Salama, Annukka: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Ahmittavan kuuma enemies to lovers -romaani!

Nimekkään suvun perijä, Konstantin aloittaa uudessa lukiossa ja ottaa heti yhteen muunsukupuolisen Been kanssa. Sammuttaessaan someskandaalin lieskoja nuoret ovat pakotettuja yhteistyöhön.

Viikkovinkit, viikko 41

Ratakierros-kirjan kansikuva

Nousiainen, Miika: Ratakierros

Kuinka vaikeaa onkaan vahvistaa samaan aikaan takareisiä ja itsetuntoa? Hillittömän totinen romaani kahden vuoden tuskaisesta juoksuharjoituksesta.

Murha perhepiirissä -kirjan kansikuva

Hunter, Cara: Murha perhepiirissä

Omalaatuinen ja nerokas rikosmysteeri heittää haasteen kaikille dekkarifaneille. Osaatko sinä ratkaista rikoksen?

Nyt riittää - rajat kiltteydelle -kirjan kansikuva

Bowellan, Suvi: Nyt riittää – rajat kiltteydelle

Suvi Bowellanin Nyt riittää – rajat kiltteydelle opastaa ymmärtämään omia toimintamalleja ja asettamaan terveet rajat, jotka tuovat positiivisia muutoksia elämään.

Iik! Varokaa mörköjä! -kirjan kansikuva

Kunnas, Mauri: Iik! Varokaa mörköjä!

Nyt valppaana! Mörköjä on liikkeellä! IIK, miten ihanaa!

Viikkovinkit, viikko 40

Vangittu kauneus -kirjan kansikuva

Riley, Lucinda: Vangittu kauneus

Rakkaus, joka piirtyi ikuisuuteen. Lucinda Rileyn Vangittu kauneus on taianomainen lukuromaani rakkaudesta, elämää mullistavista valinnoista ja kahden suvun yhteen kietoutuvista kohtaloista.

Kaivatut -kirjan kansikuva

Kanto, Anneli: Kaivatut

Kuka piittaa paperittomista? Noora Näkijä joutuu tahtomattaan ratkomaan tapausta, jossa paperiton pakolaistyttö katoaa jäljettömiin eikä tytön isä uskalla kääntyä poliisin puoleen. Nooran selvänäkijän kykyjä tarvitaan kadonneen afgaanitytön etsimisessä. 

Vesterinen yhtyeineen -kirjan kansikuva

Heikkinen, Antti: Vesterinen yhtyeineen

Mikä tekee Vesterinen Yhtyeineen -orkesterista yhden Suomen suosituimmista livebändeistä, joiden hitit ovat vakiosoitossa Suomen radiokanavilla? Kymmenhenkinen yhtye on onnistunut luovimaan päivänpopin, hiphopin ja sooloartistien miinoittaman musiikkikentän lävitse ja löytänyt yleisönsä soundilla, joka asettuu suomirockin ja iskelmän leikkauspisteeseen.

Kettulan kahvila kummituskekkerit -kirjan kansikuva

Savolainen, Meri: Kettulan kahvila: kummituskekkerit

Kuu on pieni kettu, jonka isä pitää suloista Kettulan kahvilaa. Yhdessä ystäviensä Helmin ja Möhkön kanssa Kuu rakastaa järjestää juhlia, ja nyt hän on keksinyt kutsua ystävänsä jännittäville kummituskekkereille. Mitä hurjia herkkuja niillä voisi tarjoilla?

Viikkovinkit, viikko 39

Fitzgeraldin suudelma -kirjan kansikuva

Lester, Natasha: Fitzgeraldin suudelma

Manhattan, kuohuva 1920-luku. Evelyn Lockhartin unelma on tulla lääkäriksi. Kuinka rahoittaa lääkärinopinnot, jos Columbian yliopiston portit aukeavat?

Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa -kirjan kansikuva

Shearer, L.T: Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa

Viiksekäs etsivä palaa entistä viekkaampana. L. T. Shearerin Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa-kirjassa Lulu Lewis ja kulkukissa Conrad tutkivat omalla hurmaavalla tavallaan taidevarkautta ja murhaa Oxfordissa.

Suomalaiset Normandian maihinnousussa -kirjan kansikuva

Kulju, Mika: Suomalaiset Normandian maihinnousussa

Kirja kertoo maihinnousuun osallistuneiden suomalaisten kohtaloista ja Operaatio Overlordin historian. Samalla se on nykypäivän matkakertomus legendaaristen rantojen maisemista, jotka ovat kiehtoneet ihmisten mieliä sukupolvesta toiseen.

Iso hyppy -kirjan kansikuva

Teräs, Mila: Iso hyppy

Vahvasti ajassa kiinni oleva nuortenromaani rohkeudesta hypätä tuntemattomaan. 17-vuotias Routa tuntee olevansa eri maata kuin varakkaat ja huolettomat lukiokaverinsa. Kotona jääkaapissa on vain valot, isä on nuutunut sohvalle ja Roudan on kannettava vastuuta pikkusiskosta. Hän ei odota tulevaisuudeltaan mitään – miksi odottaisi. 

Viikkovinkit, viikko 38

Rautavaara -kirjan kansikuva

Heikkinen, Antti: Rautavaara

Tänä vuonna pohjoissavolainen Rautavaaran kunta täyttää 150 vuotta. Sen kunniaksi Antti Heikkinen on kirjoittanut rautavaaralaisen suvun tarinan, jossa viiden sukupolven ihmiskohtalot kietoutuvat pitäjän historiaan.

Kaksitoista villiä varsaa -kirjan kansikuva

Holt, Anne: Kaksitoista villiä varsaa

Ex-poliisi Hanne Wilhelmsenin elämä on murenemassa. Vaimo Nefis on lähtenyt ja ottanut heidän tyttärensä Idan mukaansa. Kun yksi harvoista ihmisistä, joista Hanne välittää, tapetaan brutaalisti, Hannen on ryhdistäydyttävä. Hänen täytyy pelastaa oma perheensä ja ratkaista uransa merkittävin murhatapaus.

Neulottu Kalevala -kirjan kansikuva

Kostet, Jenna: Neulottu Kalevala 2

Kirja sisältää 20 kirjoneuleohjetta, jotka ovat saaneet innoituksensa Kalevalan runoista. Monipuoliseen kokoelmaan kuuluu villapaitojen ja -takkien lisäksi myös asusteita.

Huppu kasilla -kirjan kansikuva

Kiiskilä, Jani: Huppu kasilla

Onko ok olla ihan totaalisen eksyksissä? Yläkoululaisten sarjan toinen osa. 14-vuotias Huppu huomaa seurustelevansa superenergisen Karon kanssa. Hetkessä Huppu on hukkua ajatuksiin alastomista varpaista, Karon rumpuvideoista ja ensisuudelman jännityksestä. 

Viikkovinkit, viikko 37

Tanssi sodan näyttämöllä -kirjan kansikuva

Cook, Lorna: Tanssi sodan näyttämöllä

Erosta toipuva Chloé lääkitsee särkynyttä sydäntään muuttamalla Pariisiin. Valon kaupungin kaduilla kävellessään hän ajattelee isoäitiään Adèlea, joka työskenteli sodan aikana Coco Chanelin apulaisena. Miksi isoäiti ei mielellään puhu sodanaikaisista tapahtumista?

Merkitty -kirjan kansikuva

Seeck, Max: Merkitty

Marraskuisena iltana Seurasaaren rannasta löytyy ruumis. Uhrin ihoa peittää paksu valkoinen maalikerros ja ruumiinavauksessa kurkusta kaivetaan šakkinappula. Poliisi on neuvoton. Miksi murhaaja on halunnut nähdä niin paljon vaivaa ruumiin naamioimiseksi? Entä miksi sitä ei ole edes yritetty piilottaa?

Metsien kaukainen sini -kirjan kansikuva

Pölkki, Anna: Metsien kaukainen sini

Anna Pölkin Metsien kaukainen sini on päiväkirjateos, joka koskettaa syvältä. Se muistuttaa elämän kauneudesta, luonnon hoivasta ja kirjoittamisen voimasta sekä tarjoaa lukijalle vertaistukea elämän raskaisiin hetkiin.

Ensiapua -kirjan kansikuva

Ilmasti, Pirjo: ENSIAPUA! Lasten ensiaputaidot tutuiksi riimitellen

ENSIAPUA! Lasten ensiaputaidot tutuiksi riimitellen -kirjassa Pirjo Ilmasti pääsee yhdistämään lastenrunouden ja sairaanhoitajan ammattitaitonsa haaveilemallaan innovatiivisella tavalla.

Viikkovinkit, viikko 36

Kreikkalainen tytär -kirjan kansikuva

Lane, Soraya: Kreikkalainen tytär

Lumoava kertomus taiteen, perhesuhteiden ja tosirakkauden iättömästä voimasta. Kadonneet tyttäret -sarja hurmaa.

Harha -kirjan kansikuva

Manner, Max: Harha

Tutkintaryhmänsä rippeitä johtava rikosylikonstaapeli Harri Hirvikallio saa ilmoituksen sänkyyn kuolleesta miehestä. Vaikkei ruumiissa erotu vakavaan pahoinpitelyyn viittaavia ulkoisia merkkejä, vainajalle tehty ruumiinavaus paljastaa kuolettavan väkivallan. Tapauksen merkitys kasvaa rikospoliisin silmissä potenssiin, kun uhrin henkilöllisyys paljastuu.

Nukkumisen taito -kirjan kansikuva

Tuomilehto, Henri: Nukkumisen taito : parempaa unta unilääkärin neuvoilla

Hyvä uni on supervoimasi. Nukkumisen taito on opas itsetuntemukseen ja hyvinvointiin kaikissa elämäntilanteissa. Hyvässä jaksamisessa ei ole kyse tuurista vaan taidosta.

Salaperäinen aave -kirjan kansikuva

Jalo, Marvi: Salaperäinen aave

Helleaalto pyyhkäisee kaupungin yli. Sohvi-mummo kärsii tukahduttavasta kuumuudesta ja lähtee Aksu-koiransa kanssa siirtolapuutarhaan ystävänsä Maikun luokse. Isla ja Aino pääsevät mukaan. Ihanaa, tytöt riemuitsevat. Heti perille päästyään Aino ja Isla kuulevat, että alueella liikkuu salaperäinen valkoinen koira, jonka mökkiläiset ovat ristineet Aaveeksi.

Viikkovinkit, viikko 35

Viimeinen yhteinen leikki -kirjan kansikuva

Pulkkinen, Riikka: Viimeinen yhteinen leikki

Nuori perheenisä Eelis sanoo lähtevänsä päivystykseen huimauksen vuoksi, mutta katoaa jäljettömiin. Puoliso Mai ei voi käsittää mitä on tapahtunut, kunnes ovelle ilmaantuu nainen, joka on tuntenut Eeliksen lapsena. Nainen kantaa mukanaan Eeliksen tarinaa siitä, mitä lapsuudenystäville tapahtui vuosia sitten.

Pronssiunelmat-kirjan kansikuva

Läckberg, Camilla: Pronssiunelmat

Fayen ex-mies on kuollut, mutta hänen vankilasta paennut isänsä on yhä karkuteillä – ja uhka tyttärelleen. Mies, jonka pitäisi olla hänen tukensa ja turvansa, on hänen suurin pelkonsa.

Heimopäällikön morsian -kirjan kansikuva

Hirvonen, Leena: Heimopäällikön morsian

Heimopäällikkö astuu Katariina Laurilan elämään hopeanvärisissä housuissaan. Rakkaus ei ole Tansaniaan muuttaneen suomalaistoimittajan suunnitelmissa, mutta pian hän huomaa pohtivansa yllättäviä kysymyksiä: Mitä heimopäällikön vaimolta odotetaan? Auttavatko poppamiehen yrtit vankilaan joutunutta puolisoa?

Missä Vallu?: maaginen maailma -kirjan kansikuva

Handford, Martin: Missä Vallu? – maaginen maailma

Lohikäärmeitä aurinkorannalla! Robotteja kivikaudella! Kakusta tehty linnoitus! Mitä ihmettä täällä tapahtuu…?
Velho Valkoparta on hukannut taikasauvansa, ja heti alkaa tapahtua
kummia. 

Viikkovinkit, viikko 34

Partisaanien takaa-ajo -kirjan kansikuva

Sirén, Esa: Partisaanien takaa-ajo

Esa Sirénin 20. sotaromaani nostaa esiin siviilien kohtalot. Kirjaa varten on haastateltu Hyryn Einoa, joka selvisi hengissä kahdesta selkäänsä saamastaan partisaanien luodista.

Lavastaja -kirjan kansikuva

Tuominen, Arttu: Lavastaja

Sarjamurhaaja haluaa olla ohjaaja. Ja sinäkin voit päätyä näyttämölle. Arttu Tuomisen riitteenkylmässä dekkarissa esirippu on giljotiini.

Kunpa saisin hänen elämänsä -kirjan kansikuva

Konttinen, Riitta: Kunpa saisin hänen elämänsä: Venny Soldan-Brofeldt & Helene Schjerfbeck

Kun Helene Schjerfbeck vanhoilla päivillään asui Tammisaaressa, hänen luokseen poikkesi toisinaan taiteilijaystävä Venny Soldan-Brofeldt. Erään käynnin jälkeen Helene kirjoitti toiselle ystävälle ajattelevansa Vennyn kesäelämää – pientä ateljeemökkiä, jossa saattoi kaikessa rauhassa piirtää, maalata, lukea mitä huvitti tai vaikka vain maata ja kuunnella tuulen huminaa. ”Kunpa saisin hänen elämänsä”, hän toivoi.

Bert ja kielletty rakkaus -kirjan kansikuva

Jacobsson, Anders: Bert ja kielletty rakkaus

Erään kerran Bert tapaa netissä salaperäisen tytön, joka on sekä kaunis että hauska. He päättävät tavata oikeassa elämässä. Mutta sitten Bert tekee kauhean löydön – löydön, joka uhkaa tuhota kaiken.

Viikkovinkit, viikko 33

Unelma kauneudesta -kirjan kansikuva

Baldini, Laura: Unelma kauneudesta

Unelma kauneudesta on historiallinen lukuromaani legendaksi nousseen kosmetiikkakuningatar Estée Lauderin elämästä.

Vakoojarannikko -kirjan kansikuva

Gerritsen, Tess: Vakoojarannikko

Maggie Bird elää hiljaista elämää pikkukaupungissa Mainessa. Hän pitää tiiviisti yhteyttä naapureihin ja käy säännöllisesti kirjakerhon tapaamisissa – tosin useammin kumoamassa martineita ja juoruamassa kuin keskustelemassa kirjallisuudesta. Tai siltä kaikki ainakin näyttää. Oikeasti Maggie, kuten muutkin saman kirjakerhon jäsenet, on eläköitynyt salaisen palvelun agentti.

Palo, Jukka-Pekka Palon elämä -kirjan kansikuva

Talvitie, Liisa: Palo: Jukka-Pekka Palon elämä

Ihminen roolien takana. Jukka-Pekka Palo kertoo avoimessa elämäkerrassaan vanhemmistaan, suvun salaisuuksista ja rajuista taistolaisvuosistaan teatterikoulussa.

Apua, tivoli on täynnä Vilinäisiä -kirjan kansikuva

Hämynen, Annika: Apua, tivoli on täynnä vilinäisiä

Kaiku on odottanut kuumeisesti tivolipäivää – ja erityisesti krokotiilikarusellia. Heti tivolin portilla Kaiku kuitenkin perääntyy. Kaikki hyörinä tuntuu vyöryvän Kaikua kohti, ja silmien edessä viuhuu niin, ettei mitään ehdi nähdä kunnolla. Eikä ihme, sillä tivoli on täynnä vilinäisiä!

Viikkovinkit, viikko 32

Sydänkorjaamo -kirjan kansikuva

Bolouri, Joanna: Sydänkorjaamo

Nora Brown on iloinen sinkku. Ylelliselle Sydänkorjaamo-sinkkuleirille hän suostuu lähtemään yksinomaan tukkiakseen siskonsa suun. Leirillä on onneksi toinenkin, jolla ei ole pienintäkään aikomusta antautua rakkaudelle: pörrötukkainen, huumorintajuinen Will, joka on tullut vain keräämään aineistoa tutkimustaan varten.

Mikään tästä ei ole totta -kirjan kansikuva

Jewell, Lisa: Mikään tästä ei ole totta

Häikäisevä psykologinen trilleri podcast-juontajasta, jonka maailma uhkaa hajota, kun hän päästää ”syntymäpäiväkaksosensa” ujuttautumaan elämäänsä – ja kotiinsa.

Vapaaksi miellyttämisestä -kirjan kansikuva

Pohjola, Johanna: Vapaaksi miellyttämisestä

Viisas ja oivaltava tietokirja purkaa miellyttämisenhalun juurisyitä ja pohtii, miten liiallisesta hyväksynnän hakemisesta voisi päästä eroon. Taitavasti kirjoitetun kirjan punaisena lankana kulkevat tekijän omat kokemukset ja muiden miellyttäjien haastattelut.

Yökoulu ja turmion teatteri -kirjan kansikuva

Noronen, Paula: Yökoulu ja turmion teatteri

Vampyyrityttö Martta valokeilassa – kulisseissa kiehuu! Yökoulu on sopivan jännittävä ja hirmuisen hauska sarja, joka helppolukuisena sopii kaikille alakoululaisille.

Viikkovinkit, viikko 31

Elämä voi alkaa -kirjan kansikuva

O’Flanagan, Sheila: Elämä voi alkaa

Hurmaavan voimauttava tarina naisesta, joka päättää kadota. Kun Dublinissa asuva Imogen Naughton katoaa, kaikki järkyttyvät. Avioliitto kukoisti, komea aviomies kohteli häntä kuin prinsessaa ja hän oli onnensa kukkuloilla. Miksi ihmeessä Imogen lähti? Ja miten hän selviää ilman miestään Vinceä?

Pahan syleily -kirjan kansikuva

Wahlsten, Ari: Pahan syleily

Auto-onnettomuudessa menehtyneen luontoaktivistin sisar palkkaa Karisman tutkimaan turmaan liittyviä epäselvyyksiä. Tämän seurauksena Karisma halutaan pois päiviltä, ja yhteenotto saa aikaan lumipalloefektin: pian syntyy parikin ruumista sekä poliittista eliittiä ravisteleva skandaali.

Suomen kalalajien tunnistusopas-kirjan kansikuva

Yrjölä, Sakke: Suomen kalalajien tunnistusopas

Klassikko-opas jokaisen kalastajan, mökkiläisen, ruoanlaittajan ja luonnonystävän kirjahyllyyn.

Suositun kirjan uudistetussa laitoksessa on 50 uutta lajikuvaa. Mukana on vesillemme uineita uusia lajeja, mm. kyttyrälohi, aurinkoahven ja atlantinsammpi.

Pulkkamäkeläiset -kirjan kansikuva

Pynnönen, Mervi: Pulkkamäkeläiset

Pulkkamäkeläiset kertoo sijoitusperheen arjesta 10-vuotiaan Ruska-tytön näkökulmasta, jolle erilainen arki on tuiki tavallista. Pulkkamäkeläisten perheeseen saapuu vaikeista lähtökohdista tuleva Petrus-poika, joka otetaan vastaan lämpimästi. Tällä paljastuu olevan salaperäinen ajatusten lukutaito, jonka myötä muutkin perheenjäsenet päätyvät puntaroimaan omien, paikoin harmillisten ja pelottavienkin ajatustensa voimaa ja vaikutusta.

Viikkovinkit, viikot 29 – 30

Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita -kirjan kansikuva

Härjegård, Karin: Tuntureita, vohveleita ja sydämenasioita

Helena valmistautuu miehensä syntymäpäivään valmistamalla hänelle juhlaillallista. Valmistelujen lomassa hän saa selville, että Martin on ollut hänelle uskoton jo pidemmän aikaa. Helenan koko maailma hajoaa.

Sinä yönä -kirjan kansikuva

McAllister, Gillian: Sinä yönä

Sisarusten loma Italiassa katkeaa hätäiseen puhelinsoittoon. Frannie-sisko on tappanut ihmisen: törmännyt autollaan mieheen ja paennut paikalta. Kauhuissaan hän jo miettii vankeutta vieraalla maalla ja erossa lapsestaan. Frannien sisarukset ovat hänelle tärkeintä maailmassa ja heidän tukeensa voi luottaa. Vaan voiko?

Naisvakoojat-kirjan kansikuva

Laitinen, Päivi: Naisvakoojat – seikkailijoita, viettelijöitä ja isänmaanystäviä

Kerttu Nuorteva, Noor Khan, Lydia Stahl, Ursula Kuczynski, Elizabeth Van Lew ja monet muut naiset olivat valmiita elämään, ja tarvittaessa myös kuolemaan, oikeaksi kokemansa asian puolesta. Kaikkien naisvakoilijoiden kuningatar on tietenkin Mata Hari – siitäkin huolimatta, ettei täyttä varmuutta hänen vakoilutoimistaan edes ole.

Syytä aina neitsyttä -kirjan kansikuva

Woolf; Freja Nicole: Syytä aina neitsyttä

Sapfo soikoon, Cat Phillips on täällä taas, täynnä energiaa, vitsejä ja sekoilua! Syytä aina neitsyttä on riemukkaan Älä koskaan luota kaksoseen -kirjan itsenäinen jatko-osa.

Viikkovinkit, viikko 28

Tikapuut-kirjan kansikuva

Kuznjetsova, Jevhenija: Tikapuut

Lämmin kertomus ukrainalaisesta Tolikista, joka on ostanut talon Espanjan Aurinkorannikolta ja päässyt järjestämään elämänsä oman mielensä mukaan. Sukulaiset eivät vaivaa, koska he ovat 4 000 kilometrin päässä Ukrainassa. Sitten Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Tolikin suku Aurinkorannikolle.

Luusaari-kirjan kansikuva

Malmstedt, Tuire; Luusaari

Dekkarisarjan neljännessä osassa Matilda Metso ja Elmo Vauramo tutkivat kadonneiden nuorten ihmisten tapauksia. Jonkin ajan kuluttua poliisiasemalle aletaan lähettää heistä kuvia, joiden taakse on kirjoitettu ”elossa, vielä” ja selittämättömiä numeroita. 

Muistoja matkan varrelta -kirjan kansikuva

Leon, Donna: Muistoja matkan varrelta

Kun elämän antaa vain tapahtua, se voi viedä odottamattomille poluille, osoittaa rakastetun rikoskirjailijan muistelmateos.

Viltti ja Vanu soivassa huvilassa

Skyttä-Forssell, Jenni: Viltti ja Vanu soivassa huvilassa

Tänään Viltti ja Vanu lähtevät kauan odotetulle lomalle Toivo-enon ja Topin mökille. Vanua hieman jännittää jäädä ilman äitiä yökylään. Perillä päästään uimaan, onkimaan ja marjametsälle – siis tekemään kaikkea sellaista, mitä Toivo-enon mukaan aina tehdään mökillä.

Viikkovinkit, viikko 27

Niin kauan kuin voit rakastaa -kirjan kansikuva

Vähäaho, Anu: Niin kauan kuin voit rakastaa

Robert Stenmark on 1870-luvun kasvavan ja kansainvälistyvän teollisuuden vaurastama puukauppias, joka arvostaa riippumattomuuttaan yli kaiken. Selvittämättömään perhetaustaan liittyvä tilinteon tarve saa hänet hankkimaan omistukseensa Oulun seudulta hylätyn kartanon, Mäntykallion, jossa kertoman mukaan kummittelee.

Vaihto-kirjan kansikuva

Ahnhem, Stefan: Vaihto

Carl ja Helene päättävät, että löytääkseen toisensa uudelleen he tarvitsevat pitkän loman uudessa ympäristössä. He löytävätkin upean talon meren rannalta Kaliforniasta ja päättävät vaihtaa omistajien kanssa asuntoja. Carlin ja Helenen matkustaessa Kaliforniaan toinen pariskunta suuntaa heidän taloonsa Tukholman saaristoon.

Isäni vaiettu sotavankeus -kirjan kansikuva

Saraste, Petri: Isäni vaiettu sotavankeus

Rovaniemeläisperheen pojat joutuivat sotaan, missä heistä yksi kuoli, toinen haavoittui ja kolmas joutui venäläisten sotavangiksi suurhyökkäyksessä kesällä 1944. Elinaikanaan Kauko Saraste vaikeni vankeudestaan. Vasta löydettyään myöhemmin isänsä kirjoittaman kertomuksen sotavankeusajasta Petri Saraste ymmärsi, millaisen helvetin hänen isänsä oli käynyt lävitse.

Varjojen vartijat -kirjan kansikuva

Malinen, Janne: Varjojen vartijat

Niityn yli leviää hyinen kylmyys, ja Waaralinnan parantola peittyy lumeen. Oskar, Vilma ja Robin taivaltavat vaaroja uhmaten syvemmälle synkkään metsään pelastaakseen Kristan. Aika käy vähiin, ja mitä lähemmäs määränpäätä lapset pääsevät, sitä mustemmiksi ja uhkaavammiksi varjot muuttuvat.

Viikkovinkit, viikko 26

Hiukan hukassa -kirjan kansikuva

Pehkonen, Kirsi: Hiukan hukassa

Siru Valpas pyörittää edelleen omalaatuista Etsintätoimisto Vitosta. Nurejev-kissa apunaan Siru pähkäilee raha-asioita ja päätyy etsimään ihmistä, joka ei todellakaan halua tulla löydetyksi.

Haaksirikkoutuneet-kirjan kansikuva

Clarke, Lucy: Haaksirikkoutuneet

Sisarukset Erin ja Lori riitelevät juuri ennen lentoa Fidžille, jossa heidän piti viettää unelmalomaa luksusresortissa. Vain Erin nousee koneeseen – ja katoaa lentokoneen mukana. Mysteerilennon ratkaisematon kohtalo jää piinaamaan Loria.

Suuri koirakirja -kirjan kansikuva

Mäki-Kihniä, Nina: Suuri koirakirja – kouluttaminen ja hoito

Koira on perheenjäsen, jolle halutaan onnellinen elämä. Mutta kuinka luodaan puitteet koiran fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille? Osaatko lukea koiran terveydentilaa ja ymmärrätkö sen ajatusmaailmaa?

Olisinpa kesälomalla -kirjan kansikuva

Russell, Rachel Renée: Olisinpa kesälomalla

Nikkin koiranpentu aiheuttaa sekasortoa kotona, unelmainen uusi oppilas koulussa. Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa on ihanan kaoottinen!

Viikkovinkit, viikko 25

Katoavien tähtien metsä -kirjan kansikuva

Harmel, Kristin: Katoavien tähtien metsä

Koskettava historiallinen romaani nuoresta naisesta, joka auttaa juutalaispakolaisia henkensä kaupalla. Ihmeellinen kasvutarina kertoo toivosta, sisusta ja ihmisen tahdosta auttaa toista.

Tyttökullat ja kolme vainajaa -kirjan kansikuva

Lehtinen, Tuija: Tyttökullat ja kolme vainajaa

Suku on pahin – murhatutkimuksessakin.

Varhaiseläkkeelle jääneellä ylikonstaapeli Erja Revolla ei pitänyt olla elossa olevia sukulaisia. Eikä hän heitä nytkään kaipaa – yhtään enempää kuin uusia murhia.

Arsène Lupinin aivopähkinät -kirjan kansikuva

Jessup, Joel: Arsène Lupinin aivopähkinät

Arsenè Lupinin aivopähkinät haastaa lukijan testaamaan harmaita aivosolujaan varkaiden kuningasta vastaan. Lähde Arsène Lupinin mukana 1900-luvun alun Pariisiin ja kokeile, pärjäätkö nokkeluudessa ovelalle mestarivarkaalle. 

Manhattanin lentävä aave -kirjan kansikuva

Bagge, Tapani: Manhattanin lentävä aave

Jännittävä seikkailu huipentuu Runeberg Junior -palkitun Apassit-sarjan päätösosassa!

Viikkovinkit, viikko 24

Baarijakkara-kirjan kansikuva

Heikkinen, Antti: Baarijakkara

Mitä kertoisi baarijakkara, tuo tuhansien tunnustusten rippituoli, jos rikkoisi vaitiolonsa? Jokaisella baariin tulijalla on oma tarinansa. Sen pituinen se, minkä pituinen juoma. Yksi on lähtenyt, toinen vasta saapunut. Kolmannen elämä on kadoksissa, neljäs piileksii huvikseen. 

Jo joutuvi yö -kirjan kansikuva

Kjellsdotter, Nilla: Jo joutuvi yö

Mies löydetään ammuttuna vaasalaisesta puistosta elokuisena aamuna. Pian toinen mies surmataan kotirappusille.

Mija Wadölle annetaan tehtäväksi ratkoa arvoitukselliset murhat. Kun paikallinen menestyskirjailija Zarita Roos kuulee tapahtumista, hän säikähtää: yksityiskohdat tuntuvat karmaisevan tutuilta.

Eläinten turvakoti Tuulispää -kirjan kansikuva

Lähteenmäki, Selma: Eläinten turvakoti Tuulispää

Maatilan isäntä soitti hädissään. Hän oli uupunut töissään, ja karjaa oltiin hakemassa pois, mutta hänen sydämensä särkyisi, jos vasikkaa odottava Vippa-lehmäkin joutuisi teuraalle. Voisiko se tulla Tuulispäähän? Voisi, vastasi Piia Anttonen, Eläinsuojelukeskus Tuulispään perustaja.

Pöpöjen tiede -kirjan kansikuva

Kay, Edward: Pöpöjen tiede -sairas totuus sairastumisesta (ja terveenä pysymisestä)

Bakteereita on KAIKKIALLA, vaikka emme näe niitä. Jopa tässä kirjassa on pöpöjä ja rutkasti onkin. Yök!

Kaikki bakteerit eivät pyri vahingoittamaan meitä. Osasta on jopa hyötyä.

Viikkovinkit, viikko 23

Hunajaa ja houkutuksia -kirjan kansikuva

Niskanen, Anni: Hunajaa ja houkutuksia

Työpaikkaromanssit ovat aina haastavia, vaikka ei asuisi samalla käytävällä pomon kanssa ja tapailisi salaa tämän veljeä.

Pahan piirissä -kirjan kansikuva

Dahl, Arne: Pahan piirissä

Pahan piirissä kiidättää syvälle Ruotsin metsiin jahtaamaan maan vaarallisinta rikollista. Kuka on pahan piirin ytimessä, ja onnistuuko keskusrikospoliisin NOVA-erikoisryhmä löytämään hänet ennen kuin on liian myöhäistä?

Suurpedot Suomen luonnossa -kirjan kansikuva

Holmala, Katja: Suurpedot Suomen luonnossa

Tiesitkö, että nuoret karhunaaraat asettuvat mieluiten asumaan lähelle omaa äitiään, siskojaan tai tätejään, jolloin muodostuu naarasklaaneja? Tai että ilvekselle maistuu niin myyrä kuin metsäkauriskin ja sen laajalla ruokalistalla on yli kolmekymmentä muutakin lajia?

Lottalehto-kirjan kansikuva

Rämö, Satu: Lottalehto

Satujen saaret -kirjasarjan avausosassa serkukset Satu ja Saga viettävät kesää Lauttasaaren Lottalehdossa vaarinsa ränsistyneellä kesämajalla. Vaari on kuitenkin oudon hiljainen, ja heti ensimmäisenä yönä maja joutuu ilkivallan kohteeksi. Lottalehdon ruusupensaita havistelee öisin kesätuulen lisäksi myös varjoissa hiipivä, suden kanssa liikkuva hahmo, ja tytöt päättävät ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kyse.

Viikkovinkit, viikko 22

Joen erottamat -kirjan kansikuva

Fenwick, Liz: Joen erottamat

Theo on juuri eronnut viisikymppinen nainen, joka ostaa hetken mielijohteesta vanhan talon puutarhoineen Tamarjoen varrelta. Asettuessaan taloon Theo löytää kätkettyjä kirjeitä, joista huokuu sekä ensimmäisen maailmansodan hirvittävä historia että niiden kirjoittajan kiihkeä rakkaus vastaanottajaan.

Retriitti-kirjan kansikuva

Pearse, Sarah: Retriitti

Vastikään avattu idyllinen lomakeskus lupaa pakopaikan arjesta. Englannin rannikolla sijaitsevalla saarella on kuitenkin synkkä menneisyys: mustan surman aikaan sinne eristettiin sairastuneita, ja 1990-luvulla saarta piinasi sarjamurhaaja.

Automatkailijan Suomi -kirjan kansikuva

Automatkailijan Suomi – matkaopas ja kartasto

Koko Suomen kattava monipuolinen ja houkutteleva matkailukartasto esittelee lähes 3000 matkailukohdetta ja majoituspaikkaa. Matkailutietojen lisäksi tuhti tietopaketti sisältää koko Suomen tiekartaston, tarkemmat matkailureittikartat sekä kaupunkikartat.

Ämpärikesä-kirjan kansikuva

Niemi, Taina: Ämpärikesä

Kun ruusut on jaettu ja suvivirren viimeiset sävelet kajautettu peruskoulun päättymisen kunniaksi, pikkukaupungin nuorilla on monta syytä kippistellä. Aurinko paistaa ja edessä siintävät kesä ja vapaus.

Viikkovinkit, viikko 21

Ystävät, rakastavaiset, viholliset -kirjan kansikuva

Cook, Lorna: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Rakkautta ja vastarintaa Guernseyn saarella

Lorna Cookin Ystävät, rakastavaiset, viholliset on sydänjuuria myöten liikuttava tarina toisiinsa kietoutuvista kohtaloista ja taistelusta vapauden puolesta.

Maitolasimies -kirjan kansikuva

Mäki, Reijo: Maitolasimies

Helmikuisena päivänä mies sulkee oven takanaan kalliissa Aurajokirannan osoitteessaan − eikä palaa enää koskaan. Kesäkuussa Jussi Vares saa yhteydenoton kaukaa Atlantin takaa. Vares alkaa selvittää kadonneen miehen kohtaloa. Toimeksiantoa varjostaa, että aiemmin katoamismysteeriä tutkinut toinen yksityisetsivä on menehtynyt autopalossa.

Kohti kestävää mökkielämää -kirjan kansikuva

Alapeteri, Pia: Kohti kestävää mökkielämää

Kohti kestävää mökkeilyä tarjoaa tietoa, kannustavia kertomuksia ja runsaasti käytännön vinkkejä, joihin tarttumalla tavallisella mökkiläisellä on mahdollisuus hidastaa ilmastonmuutosta, ehkäistä luontokatoa ja vaalia luonnon monimuotoisuutta.

Amalia A ja kosmiset kiemurat -kirjan kansikuva

Hepo-Oja, Briitta: Amalia A ja kosmiset kiemurat

Oinas, vaaka vai kaksonen? Ahmittavan ihana romaani kasiluokkalaisen Amalian rakkauskuvioista.

Viikkovinkit, viikko 20

Ihmeitä kesätaivaalla -kirjan kansikuva

Colgan, Jenny: Ihmeitä kesätaivaalla

Suloinen hyvän mielen kesäromanssi! Lentäjien sukuun syntynyt Morag on kuin kotonaan korkealla pilvien päällä. Elämä maan pinnalla asettaakin sitten enemmän haasteita…

Pikku murha vain -kirjan kansikuva

Hjulström, Carin: Pikku murha vain

Hyvän mielen dekkarissa kaupunkielämään kyllästynyt näyttelijätär ja hulttioveljenpoika seuraavat murhan johtolankoja idyllisessä kartanomiljöössä. Hurmaavan sarjan avaus!

Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa -kirjan kansikuva

Venho, Johanna: Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa

Mari Leppänen on tullut tunnetuksi rohkeana yhteiskunnallisena kannanottajana ja lasikattojen murtajana, ja pitkän tien hän on kulkenut myös oman hengellisyytensä kanssa. Millainen pieni tyttö oli Käpylässä tutkijavanhempien viidentenä lapsena varttunut Mari? Mitä hän ajatteli elämästä nuorena aikuisena? Mitkä periaatteet hänelle ovat luovuttamattomia nyt, Turun piispana ja keski-ikäisenä, aikuistuvien lasten äitinä?

Ihana Molli -kirjan kansikuva

Kirkkopelto, Katri: Ihana Molli

Molli miettii ystäviensä Sisun ja Sutun kanssa, mitä samaa ja mitä erilaista heissä on. Yksi on pitkä, ja yksi on lyhyt. Yksi on puhelias, toinen taas hiljaisempi.

Hauskassa ja lempeässä tarinassa pohditaan erilaisuutta, ainutlaatuisuutta, itsemyötätuntoa ja kehopositiivisuutta.

Viikkovinkit, viikot 16 -19

Sitruunakevät-kirjan kansikuva

Kajanto, Maija: Sitruunakevät

Keväisessä kahvila Koivussa elämä tarjoaa välillä pelkkiä sitruunoita.

Helleöitä ja entisiä heiloja -kirjan kansikuva

Joenpolvi, Anu: Helleöitä ja entisiä heiloja

Lämpimän huumorin kultaama kesätarina rakastetusta Rantakylästä.

Ulkopuoliset-kirjan kansikuva

Harper, Jane: Ulkopuoliset

Rakastetun Aaron Falkin paluu! Kiehtovien ihmiskohtaloiden taituri Harper tarjoilee tunnelmallisen arvoitusdekkarin, jossa idylliset viinifestarit päättyvät naisen katoamiseen.

Meren syliin -kirjan kansikuva

Griffiths, Kaarina: Meren syliin

Karunkauniisiin Cornwallin maisemiin sijoittuva uusi kotimainen dekkarisarja alkaa!

Tölkkiruokaa-kirjan kansikuva

Moilanen, Mari: Tölkkiruokaa

Reilut 50 kekseliästä, vaivatonta ja tuoreita ideoita ruokapöytään tarjoavaa reseptiä, joissa pääosassa ovat tutut ja vähän tuntemattomammatkin säilykkeet.

Äitini, tyttäreni -kirjan kansikuva

Brotherus, Hanna: Äitini, tyttäreni

Hanna Brotherus kutsui äitejä ja tyttäriä keskusteluihin löytääkseen näkökulmia ja tarinoita äidin ja tyttären suhteesta. Hän oppi jokaiselta jotakin ainutlaatuista – siitä syntyi tämän kauniin kirjan selkäranka.

Ysit-kirjan kansikuva

Auranheimo, Johanna: Ysit

Häikäisevän aito ja ihana kuvaus nuoruudesta – ajasta, jolloin elämässä tapahtuu oikeasti vähän, mutta kaikki tuntuu merkitykselliseltä.

Supermarsu paljastaa salaisuuden -kirjan kansikuva

Noronen, Paula: Supermarsu paljastaa salaisuuden

Huh, nyt on jännittävää!

Supermarsu-Emilian koulussa kuhisee: rehtori järjestää oppilaille kilpailun siitä, kenen kanava saa eniten seuraajia.

Viikkovinkit, viikot 10 – 15

Kotiinpaluu-kirjan kansikuva

Kvarnström-Jones, Ruth: Kotiinpaluu

Pullantuoksuinen Halleholm-sukusaaga vie idyllisiin saaristomaisemiin.

Riikinkukon paratiisi -kirjan kansikuva

Moyes, Jojo: Riikinkukon paratiisi

Athene Forster oli säkenöivä 60-luvun nuori: kaunis, hemmoteltu ja holtiton. Vanhemmat huokaisivat helpotuksesta, kun Athene asteli avioliiton satamaan, mutta pian juorut alkoivat taas levitä.

Saarroksissa-kirjan kansikuva

Tudor, C. J.: Saarroksissa

Jääkylmä taidonnäyte brittikauhun kiistattomalta mestarilta. Hannah on jumissa tieltä suistuneessa bussissa, jonka oli määrä kuljettaa hänet koulutovereineen turvaan. Meg herää köysiratavaunusta viiden tuntemattoman kanssa vailla aavistustakaan siitä, miten he päätyivät riippumaan satojen metrien korkeuteen.

Nollapäivä-kirjan kansikuva

Ware, Ruth: Nollapäivä

Ruth Ware nostaa kierroksia kylmäävän ajankohtaisessa jännärissä, jossa yhdistyvät psykologisen trillerin yllätyskäänteet ja toimintaseikkailun vauhdikkuus.

Hellään huolenpitoosi -kirjan kansikuva

Kettunen, Päivi: Hellään huolenpitoosi

Päivi Kettusen ensimmäinen kirja Lempeään läsnäoloosi sai lukijoilta sydämellisen vastaanoton.

”Päivillä on oma rakastettu tyylinsä. On ilo ja etuoikeus sekä tehdä näitä kirjoja että rukoilla kirjan sanoin Päivin kanssa.” -Kustantaja.

Käännekohta-kirjan kansikuva

Tuisku, Antti: Käännekohta

Kun Antti Tuisku asteli 9. heinäkuuta 2023 alas Ruisrockin päälavalta, päättyi samalla yksi Suomen musiikkihistorian hienoimmista urista. Idolsista alkanut lukemattomia hittejä, ikimuistoisia keikkoja, vääjäämättömiä vastoinkäymisiä ja huikeita onnistumisia sisäänsä kietonut tarina oli tullut päätökseensä, ja edessä häämötti hyppy tuntemattomaan.

Kohti maalia, Iida! -kirjan kansikuva

Kuutti, Maria: Kohti maalia, Iida!

Futissiskot joutuvat vaikean valinnan eteen: ryhtyykö joukkue pelaamaan sarjaa? Iidan ei tarvitse kahta kertaa miettiä, mutta Kanerva keksii sarjapeleistä vain huonoja puolia eikä Rozalia osaa päättää kantaansa. Iidalla on maaliskuun loppuun asti aikaa taivutella kaverit puolelleen, sillä silloin äänestettäisiin. Mutta mitä tapahtuu, kun joukkueeseen tulee uusi tyttö?

Kommelluksia keittiössä -kirjan kansikuva

Laajarinne, Jukka: Kommelluksia keittiössä – tarina kemiasta

Kun illalliselle on saapumassa Tavattoman Ihastuttava Vieras, on kaiken oltava tiptop. Mutta kesken valmistelujen kylään tupsahtaakin Riikkinen ja joukko muita Kekomielen ötököitä. Katastrofin ainekset ovat kasassa!

Viikkovinkit, viikko 9

Kuinka risteillä ja lentää yli laidan -kirjan kansikuva

Abrahamson, Emmy: Kunka risteillä ja lentää yli laidan

Jaqueline saa vakuutettua vastahakoisen äitinsä, että risteily Kreikan saaristossa on loistava idea. Hänellä on kuitenkin taka-ajatus: löytää äidille uusi elämänkumppani ja saada itse kipeästi kaivattua lepoa aviomiehen, lasten ja työn uuvuttamasta arkielämästään.

Lorun loppu -kirjan kansikuva

Finn, A. J.: Lorun loppu

Nicky Hunter saapuu San Franciscoon tarkoituksenaan kirjoittaa kuolemansairaan menestyskirjailijan elämäkerta. Vastassa ovat kirjailija Sebastian Trappin lisäksi tämän vaimo, tytär sekä arvaamaton veljenpoika.

Sauli: ratkaisevat hetket -kirjan kansikuva

Heikkilä, Markku: Sauli – ratkaisevat hetket

Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö luopui virastaan maaliskuun 1. päivänä 2024, päättyi Suomen poliittisessa historiassa ura, joka tapahtumarikkaudessaan hakee vertaistaan.

Pelli-pupun syntymäpäivät -kirjan kansikuva

Savonen, Meri: Pelli-pupun syntymäpäivät

Uudenlainen satukeittokirjojen sarja alkaa! Kirjat sisältävät tarinoita kettuperheen pitämästä kahvilasta sekä herkullisia, koko perheelle sopivia reseptejä.

Viikkovinkit, viikko 8

Lumeenkylväjät-kirjan kansikuva

Harnesk, Tina: Lumeenkylväjät

Máriddja saa tietää, ettei elä enää kauan. Omapäinen 85-vuotias hyväksyy kohtalonsa rauhallisella raivolla ja keskittyy olennaiseen: kukaan ei saa tietää syöpädiagnoosista, ei etenkään aviomies Biera, joka sairastaa dementiaa. Perinteisesti saamelaisperheissä nuoret polvet huolehtivat vanhemmista, mutta Máriddja ja Biera eivät koskaan saaneet lapsia.

Kotiapulaisen salaisuus -kirjan kansikuva

McFadden, Freida: Kotiapulaisen salaisuus

Suositun psykologisen trillerin jatko-osa tyrmää käänteillään.

Ratinaan se päättyi -kirjan kansikuva

Mustajärvi, Pate: Ratinaan se päättyi – 46 vuotta Popedaa

Miltä tuntui jättää paikka suomirockin jättiläisen keulahahmona? Pate Mustajärvi käy muistiinpanojensa pohjalta läpi ajan lopettamispäätöksestä aina Popedan viimeiseksi jääneen stadionkonsertin jälkitunnelmiin. Pate pohtii vuosikymmeniä bändissä ja kertoo, miltä tuntuu kun elämäntyöstä ovat jäljellä vain muistot.

Huone ilman ovea -kirjan kansikuva

Sirén, Mirjami: Huone ilman ovea

Huone ilman ovea on vauhdikkaan jännittävä nuortenromaani maailmasta, jossa tahto tehdä oikein vaatii raastavaa rohkeutta.

Viikkovinkit, viikko 7

Kaikki taivaan sini -kirjan kansikuva

Da Costa, Mélissa: Kaikki taivaan sini

Ilmoitus: Nuori mies, elinaikaa kaksi vuotta nuoruusiän Alzheimerin takia, etsii matkakumppania viimeiseen suureen seikkailuun.

Kuolleiden kutsu -kirjan kansikuva

Jansson Anna: Kuolleiden kutsu

Yhdeksänvuotiaan tytön jäännökset löydetään luolasta. Jäljet johtavat viisikymmentä vuotta ajassa taaksepäin, nuorille tytöille tarkoitettuun lastenkotiin. Talo tuhoutui tulipalossa vuosia sitten, eikä poliisilla ole juuri johtolankoja. Tytöstä poliisille vihjannut nainenkin katoaa kuin tuhka tuuleen.

Kirppu: tarinaa suurempi hevonen -kirjan kansikuva

Kirppu – tarinaa suurempi hevonen

Tervetuloa hevosten ja kilpa-ajojen maailmaan 1800-luvun lopulle. Kirppu oli suomenhevonen jo ennen kuin virallista nimitystä suomenhevonen olikaan. Kirppu oli orihevonen, ja sen verta virtaa tänä päivänä kaikissa suomenhevosissa. Kaikki suomenhevoset ovat sukua Kirpulle, tosin useamman sukupolven takaa.

Viimeinen liekki -kirjan ansikuva

Probert, Tim: Viimeinen liekki

Bea elelee suurilla lyhdyillä valaistulla Irpa-planeetalla kasvattiukkinsa, viisaan Possuvelhon kanssa, joka on rohdosmestari ja Ikuisen liekin vartija. Kun ukki katoaa salaperäisesti, Bean on lähdettävä seuraamaan hänen jälkiään. Avukseen tyttö saa Cadin, reipashenkisen galdurialaisen, joka hänkin etsii Possuvelhoa.

Viikkovinkit, viikko 6

Mistä löytäisin onnellisen sydämen -kirjan kansikuva

Eloranta, Eeva: Mistä löytäisin onnellisen sydämen

Romantiikan ja jännittävien juonenkäänteiden täyteinen romaani kuumalla twistillä. Ihmissuhdedraama, jonka parissa viihtyy ja viisastuu, saa nauraa ja itkeä, ja jonka mehevistä henkilöhahmoista tulee lukijan ystäviä.

Kissa, joka pyydysti tappajan -kirjan kansikuva

Shearer, L. T.: Kissa, joka pyydysti tappajan

Eläköitynyt poliisi Lulu Lewis suree hiljattain menehtynyttä aviomiestään. Miehen kuolema vei Lewisilta unelman hiljaisista eläkevuosista omassa jokilaivassa. Elämä on tyhjää, kunnes eräänä kauniina kesäpäivänä Lewisin elämään tassuttelee Conrad. Kulkukissa, joka on myös etsivä.

Karjalaisneuleita-kirjan kansikuva

Hele, Minna: Karjalaisneuleita

Karjalaisneuleita-kirjassa suomalainen perinnekuvio kohtaa suositun islantilaisen villan sekä pehmeän merinon muodostaen harmonisen kokonaisuuden ja kestävän käyttövaatteen

Mermeduusa-kirjan kansikuva

Taylor, Thomas: Mermeduusa

Tunnelmaa ja seikkailua pursuavan sarjan viidennessä osassa Herbert Sitrus ja Orvokki Parma kohtaavat jälleen uuden unohdetun legendan merenrantakaupungin hämärillä kaduilla.

Viikkovinkit, viikko 5

Ennen kuin kahvi jäähtyy -kirjan kansikuva

Kawaguchi, Toshikazu: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, mitä haluaisit muuttaa?Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin esikoisromaanissa Ennen kuin kahvi jäähtyy tokiolainen kahvila kääntää asiakkaidensa elämän ylösalaisin.

Finton Hallin arvoitus -kirjan kansikuva

Musson, Hester: Finton Hallin arvoitus

Viktoriaaniseen Englantiin sijoittuva mysteeriromaani täynnä yllätyksiä.

Onnellisesti omillani -kirjan kansikuva

Niskanen, Johanna: Onnellisesti omillani – elämää parisuhdenormin ulkopuolella

Pariton, vaan ei onneton. Millaista on elää parisuhdekeskeisessä yhteiskunnassa naisena, jolla ei ole parisuhdekokemuksia vielä yli 30-vuotiaanakaan? Teos häivyttää häpeää ja hiljaisuutta monia koskettavasta mutta vaietusta aiheesta.

Piki ja villi vekotin -kirjan kansikuva

Kirkkopelto, Katri: Piki ja villi vekotin

Piki on vihdoin saanut oman puhelimen. Se on hieno. Puhelimella voi soittaa Isolle, ottaa valokuvia, kuvata videoita, pelata pelejä ja lähettää viestejä kavereille. Piki on lumoutunut.

Puhelin ei kuitenkaan aina ole kiva. Sinne tulee joskus kurjia juttuja, jotka jäävät vaivaamaan niin, ettei unikaan meinaa iltaisin tulla.

Viikkovinkit, viikko 4

Vapaaherratar-kirjan kansikuva

Rosenberg, Riikka-Maria: Vapaaherratar

Vapaaherratar jatkaa eleganttia Hakoisten naiset -sarjaa, jossa pääosaan nousevat hämäläisen kartanon naiset. Helena von Burghausenin kohtalona on pelastaa perheensä ja onnensa sotien myllerryksessä.

Särkyneen sydämen murhat -kirjan kansikuva

Griffiths, Elly: Särkyneen sydämen murhat

Harbinder Kaur -sarjan kolmannessa osassa murhamenneisyyttään piilotteleva poliisi tutkii vanhan luokkatoverinsa kuolemaa.

Teinin mieli -kirjan kansikuva

Mattila, Leea: Teinin mieli – opi ymmärtämään nuorta

Teinin mieli kertoo siitä, miksi murrosikä on tärkeä elämänvaihe niin nuorelle itselleen kuin hänen aikuisille läheisilleen. Teos pohjautuu mentalisaatioteoriaan eli kykyyn ymmärtää omia tunteita ja reaktioita sekä eläytyä toisen mieleen.

Huippuhäslärit: karsea kouludisko -kirjan kansikuva

Platt, Jason: Karsea kouludisko

Kasiluokkalaisen Noelin täysin ok elämä hyppää raiteiltaan, kun lähestyvä kouludisko horjuttaa kaveriporukan tasapainoa. Lisäksi Noelille selviää, että hänen isänsä tapailee matikanopettajaa. Jaiks!

Viikkovinkit, viikko 3

Saman katon alla -kirjan kansikuva

Grimaldi, Virginie: Saman katon alla

Sydämellinen tarina kimppakämpästä ja yllättävän ystävyyden voimasta.

Murha Ylämaalla -kirjan kansikuva

Hotti, Paula: Murha Ylämaalla

Sarjan aloittavassa, hurmaavassa dekkarissa suomalaiskokki joutuu keskelle murhatutkintaa Skotlannin ylämaalla.

Oikeilla nimillä: seksuaaliopas aikuisille -kirjan kansikuva

Kihlström, Marja: Oikeilla nimillä – seksuaalikasvatusopas aikuisille

Suositun seksologin kaivattu opas vanhemmille tarjoaa pohjan terveelle suhteelle seksuaalisuuteen ja itseen jo lapsesta saakka.

Aurora-kirjan kansikuva

Sanaksenaho, Pinja: Aurora

Pinja Sanaksenahon ja Sari Luhtasen nuortenromaani pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka. Sen toteutukseen saivat osallistua myös vaikuttaja Pinjan seuraajat.

Viikkovinkit, viikko 2

Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia -kirjan kansikuva

Härkönen, Anna-Leena: Kissapsykoosi ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa sumeilematta kaikesta, mistä hän on ärtynyt, huvittunut tai huolestunut.

Kuhala ja hornankattila -kirjan kansikuva

Ropponen, Markku: Kuhala ja hornankattila

Armeijan huippusalainen kehitelmä kähvelletään. Naurussa on taas pitelemistä, kun yksityisetsivä Otto Kuhala ja Hippu-koira saavat vainun muonitustykistä.

Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita -kirjan kansikuva

Mäenpää, Heli: Arvon kissa – suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

Arvon kissa kertoo suomalaisten rescue-kissojen elämästä 21 tositarinan kautta. Kirjan päähenkilöt ovat entisiä kodittomia kissoja, jotka pelastuivatja löysivät oman kotinsa rakastavan ihmisen luota.

Vonkka-kirjan kansikuva

Pounder, Sibéal: Vonkka

Ennen Jalia ja suklaatehdasta oli tarina täynnä keksintöjä ja mielikuvitusta…

Viikkovinkit, viikko 1

Paluu-kirjan kansikuva

Sparks, Nicholas: Paluu

Koskettava romaani loukkaantuneesta armeijan lääkäristä ja kahdesta arvoituksellisesta naisesta, jotka muuttavat hänen elämänsä.

Pakene ennen aamua -kirjan kansikuva

Louko, Eeva: Pakene ennen aamua

Ihmissuhdesotkuja, yllättäviä käänteitä ja piinaavaa jännitystä. Nautitaan yhdeltä istumalta.

Olipa kerran keittiössä -kirjan kansikuva

Perho, Anna: Olipa kerran keittiössä – äidin ja tyttären ruokareseptejä pellon laidalta

Olipa kerran wanha talo, jossa on hirsiseinäinen tupakeittiö, joka on talon sydän. Keittiössä ovat äiti ja tytär, jotka rakastavat ruokaa. Siitä syntyy keittokirja sieltä, missä ruoka kasvaa.

Me Rosvolat ja nolo fani -kirjan kansikuva

Kolu, Siri: Me Rosvolat ja nolo fani

Rosvopäällikkö Hurja-Kaarlo saa nolon fanin ja joutuu uimakouluun. Koululaisten hauska ja vauhdikas suosikkisarja jatkuu.

Viikkovinkit, viikot 51 ja 52

Joulun ihmemaa -kirjan kansikuva

Swain, Heidi: Joulun ihmemaa

Paige palaa raskaan ulkomaankomennuksen jälkeen lapsuudenmaisemiinsa Wynthorpen kartanoon. Hän aikoo vain piipahtaa, mutta hänet otetaan heti mukaan tiiviin kyläyhteisön elämään.

Aivan toinen tarina- kirjan kansikuva

Ahnhem, Stefan: Aivan toinen tarina

Hiuksianostattava dekkari ihmiskaupasta ja kuuluisuuden varjopuolista.

Talven tähtiä ja jääkristalleja -kirjan kansikuva

Lantz, Jennie: Talven tähtiä ja jääkristalleja – askarrellaan paperista pimeän vuodenajan iloksi

Kun pimeys syksyllä laskeutuu, kääntyy katse sisäänpäin ja kotiin. Tässä kirjassa inspiroidutaan pimeästä vuodenajasta ja askarrellaan sen keskelle valontuojia valkoisista ja vaaleansävyisistä papereista.

Selkeät ohjeet valokuvineen opastavat työn joka vaiheessa ja takaavat hämmästyttävän lopputuloksen.

Mörri joulupukkina -kirjan kansikuva

Higgins, Ryan T.: Mörri joulupukkina

Mörri joulupukkina on valloittavan Mörri-sarjan neljäs osa, jossa äreä mutta pohjimmiltaan sympaattinen karhu elää yhdessä ottohanhiensa ja muutaman rasavillin hiiren kanssa.

Viikkovinkit, viikko 50

Maailma on sinun -kirjan kansikuva

Isaac, Catherine: Maailma on sinun

Ellie on somevaikuttaja, joka kuvaa kymmenille tuhansille seuraajilleen kukoistavaa puutarhaansa ja jakaa istutusvinkkejä. Tykkäyksiä satelee, mutta vain lähipiiri tietää, että Ellie ei ole poistunut kotinsa portista yli kahteen vuoteen. Kun hurmaava joogaohjaaja alkaa lähetellä yksityisviestejä, Ellie ihastuu, mutta kauanko kulissia voi pitää yllä?


Kätkö -kirjan kansikuva

Valkama, Heikki: Kätkö

Kaukana pahasta maailmasta et välttämättä ole turvassa. Suomalaiskokki Riku Mäki ihastuu japanilaiseen kalastajanaiseen ja uppoaa soppaan, johon on sotkettu syrjäinen saari, kadonnut huumelasti ja rikollisten välienselvittely.

Tunturi kettu -Pohjolan naalin tarina -kirjan kansikuva

Ohtonen, Kimmo: Tunturikettu : Pohjolan naalin tarina

Kiehtova ja eläytyvä tietoteos punoo yhteen sata vuotta Suomen ja naalin tarinaa. Se kiertyy lopulta kysymykseksi siitä, voiko ihminen korjata tekemiään virheitä, omiaan ja aiempien sukupolvien. Onko silta eläimen ja ihmisen välillä ylittämätön?

Räkä ja Loiskis -kirjan kansikuva

Leskinen, Juice: Räkä ja Roiskis : Kootut seikkailut

Räkä ja Roiskis ovat täällä taas! Riemastuttava lastenkirja tempaa mukaansa kielelliseen leikittelyyn.

Viikkovinkit, viikko 49

Talvipuutarha-kirjan kansikuva

Bayliss, Jenny: Talvipuutarha

Mitä käy, kun entiset viholliset kohtaavat mistelinoksan alla? Jouluviihteen kuningattaren romaani hurmaa.

Viimeinen pirulainen -kirjan kansikuva

Osman, Richard: Viimeinen pirulainen

Niinhän sitä luulisi, että joulun välipäivät ovat rauhan ja rentoutumisen aikaa, mutta toisin on Torstain murhakerholla.

Tapaninpäivänä Englantiin saapuu Afganistanista salakuljetettu vaarallinen paketti. Kun se katoaa, puhkeaa karmea kaaos.

Ihana extreme: erällä ympäri vuoden -kirjan kansikuva

Ervasti, Pekka: Ihana extreme! Erällä ympäri vuoden

Nuotion savu silmissä, sääskien ininä korvissa, sukat märkinä ja paukut vähissä. Ei erällä pidäkään olla helppoa. Omille rajoille ei kuitenkaan tarvitse vetää veren maku suussa. Huumori pitää säilyttää, vaikka kairassa välillä olisi kuinka kurjaa. Hätäkö tässä, keithämmä potut!

Hämyhäkin ennustus -kirjan kansikuva

Supinen, Miina: Hämyhäkin ennustus

”Pitäkää kiinni, pirpanat!” Riemastuttavan hullunkurinen Kokkiklubi hurmaa jälleen!

Viikkovinkit, viikko 48

Mistelin alla Bloomsburyn kirjakaupassa -kirjan kansikuva

Darling, Annie: Mistelin alla Bloomsburyn kirjakaupassa

Juhlatunnelmaa, herkullisia leivonnaisia, romanttisia kirjoja – ja kaksi joulunvihaajaa napit vastakkain.

Neiti Marplen jäljillä -kirjan kansikuva

Neiti Marplen jäljillä

Kaksitoista eturivin kirjailijaa. Yksi neiti Marple.

Agatha Christien luoma legendaarinen salapoliisi ratkoo jälleen kiperiä murhia ja mysteereitä nykykirjailijoiden kynäilemissä tarinoissa.

Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu -kirjan kansikuva

Perry, Matthew: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

“Nimeni on Matthew, vaikka sinä saatat tuntea minut toisella nimellä. Ja minun pitäisi olla kuollut.” Frendit-sarjasta tuttu näyttelijä vie lukijat supersuositun komediasarjan kulissien taakse ja muistelee koskettavasti kamppailuaan päihderiippuvuuden kanssa.

Jos eläimetkin suukottaa -kirjan kansikuva

Paul, Ann Whitford: Jos eläimetkin suukottaa

Mitä jos eläimetkin antaisivat toisilleen hyvänyönsuukkoja? Miten ne sen tekisivät? Kirahvi ja sen vasikka venyttäisivät kaulansa korkeuksiin, susi suukottaisi pentuaan ja ulvoisi, laiskiainen pussaisi hyyyyviiiin hitaaaaasti.

Viikkovinkit, viikko 47

Voittajat-kirjan kansikuva

Backman, Fredrik: Voittajat

Kaikki se, minkä eteen olemme kamppailleet, ei menesty. Eivätkä kaikki, joita rakastamme, elä vanhoiksi. Vaikka uhraisimme niiden vuoksi aivan kaiken.

Voittajat on itsenäinen päätösosa Kiekkokaupunki-trilogialle.

Jakob-kirjan kansikuva

Rämö, Satu: Jakob

Länsivuonoilta kalankasvatusaltaasta löytyy järsitty ruumis. Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir tuskin ehtii aloittaa rikostutkintaa yhdessä suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakob Johansonin kanssa, kun toisaalla Islannin syrjäisessä kolkassa tapahtuu toinen vähintään yhtä outo henkirikos. Ja pian kolmas.

Kaverille kans: neuleita koirille ja ihmisille -kirjan kansikuva

Tetri, Anna-Karoliina: Kaverille kans – neuleita koirille ja ihmisille

Mikä ilahduttaisi enemmän kuin lämpöinen neule? Tietysti kaksi lämpöistä neuletta: yksi itselle, toinen koiralle – ja yhteinen kävelylenkki!

Mira ja Kuu -kirjan kansikuva

Sarenbrant, Sofie: Mira ja Kuu

Koulussa Miran on vaikea ystävystyä muiden kanssa, usein tuntuu siltä kuin hän olisi näkymätön. Hänen lempipaikkansa maailmassa onkin hevostalli. Kun tallin hienoin poni Kuu loukkaantuu, Mira alkaa hoitaa sitä – ilman Miraa, Kuulle voisi käydä huonosti.

Viikkovinkit, viikko 46

Sitruuna puiden aika -kirjan kansikuva

Katouh, Zoulfa: Sitruunapuiden aika

Koskettava YA-romaani 18-vuotiaasta syyrialaistytöstä, Salamasta, hänen perheestään ja hänen ensirakkaudestaan. Salaman on päätettävä jääkö hän Syyriaan auttamaan haavoittuneita sairaalassa vai lähteekö pois maasta.

Toiset 24 yötä jouluun -kirjan kansikuva

Toiset 24 yötä jouluun: huippudekkaristien jännitystarinoita

Dekkarien ystävien toivotuin paketti! Kotimaisen rikoskirjallisuuden huippujen 24 kylmäävää jännitystarinaa.

Nainen minussa -kirjan kansikuva

Spears, Britney: Nainen minussa

Nainen minussa on kertomus kuuluisuudesta, äitiydestä ja vimmaisesta pyristelystä vapauteen. Se kertoo maailmanmaineeseen nousseesta teinitähdestä, josta kasvoi yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä artisteja.

Täysin harjoin -kirjan kansikuva

Kolb, Suza: Täysin harjoin

Kaurajengi on täällä taas – entistäkin villimpänä Pomo on saanut päähänsä, että myös hänen nelijalkaisten ystäviensä täytyy osallistua uuden maatilan ylläpitoon. Hän on päättänyt järjestää poniratsastusta. Mutta hän ei ottanut lukuun Suklaan jääräpäisyyttä: Kuinka typerää onkaan ravata ympyrää tylsistyneenä tuntiponina?

Viikkovinkit, viikko 45

Talven taikaa Jylhäsalmella -kirjan kansikuva

Pehkonen, Kirsi: Talven taikaa Jylhäsalmella

Pakkasmittarin lukema on valunut alle nollan ja pehmeät lumikinokset peittäneet Jylhäsalmen. Suositun maalaisromanttisen sarjan talvisessa osassa on kaunista luontoa ja aitoja ihmisiä, huumoria, kutkuttavia käänteitä ja jouluista romantiikkaa.

Syyllisyyden taakka -kirjan kansikuva

Hjorth & Rosenfeldt: Syyllisyyden taakka

Kansainvälinen huippumenestys, kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanista kertova piinaavan jännittävä sarja jatkuu. Tukholman poliisin henkirikosyksikkö on kriisissä, kun yksi sen tutkijoista on paljastunut murhaajaksi.

Sauli Niinistö, suomalaisten presidentti -kirjan kansikuva

Uimonen, Risto: Sauli Niinistö suomalaisten presidentti

Risto Uimosen kolmas kirja Sauli Niinistöstä keskittyy mittaushistorian suosituimman presidentin toiseen kauteen ja kertoo, miten Niinistö on selvinnyt viime vuosien poikkeuksellisista haasteista niin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kuin arvojohtajana.

Neropatin päiväkirja 18, Helppo nakki -kirjan kansikuva

Kinney, Jeff: Neropatin päiväkirja. 18, Helppo nakki

Uusimmassa Neropatin päiväkirjassa Greg on korviaan myöten stressin kourissa. Rästiin jääneet läksyt, kyseenalaiset ryhmätyötoverit ja yötöiksi venähtäneet kouluhommat panevat Gregin koetukselle. Naurussa on pitelemistä, kun Greg rämpii kommelluksesta toiseen yläkoulun läpi.

Viikkovinkit, viikko 43

Haavat -kirjan kansikuva

Laitonen, Silja-Elisa: Haavat

Voiko sodasta toipua? Jatkosota on ohi, mutta lottana ollut Raakel ei saa rauhaa. Voisiko naispoliisina auttaa muita sodan runnomia? Suviranta-sarjan toinen, itsenäinen osa.

Suljettu huone -kirjan kansikuva

Jungstedt, Mari: Suljettu huone

Gotlannin murhakuningattaren koukuttava romaani sukeltaa luolien pimeyteen. Tippukivikierrokselle osallistunut turisti löydetään seuraavana päivänä luolasta surmattuna. Onko nainen todella murhattu kesken kierroksen, kenenkään huomaamatta?

Kentälle jääneet -kirjan kansikuva

Skokov, Slava: Kentälle jääneet : Kannaksella 1944 kadonneita sotilaita ja heidän etsintänsä

Kannaksen suurhyökkäyksessä kesällä 1944 katosi tuhansia suomalaissotilaita.
Ajankohtainen historiateos sodassa kadonneista suomalaissotilaista ja ponnistuksista heidän löytämisekseen.

Molli ja väärä jalka -kirjan kansikuva

Kirkkopelto, Katri: Molli ja väärä jalka

Paha tuuli nipistelee Mollin jaloissa, murjottaa hännänpäässä ja saa olon tuntumaan kiukkuiselta. Mollin tekee mieli vain karjua ja polkea jalkaa. Mainio ja hihityttävän hauska kirja antaa lohtua jokaiselle pienelle ja vähän isommallekin uhmaikäiselle. Tuulet ja tunteet tulevat ja menevät.

Viikkovinkit, viikko 42

Valo ikkunassa -kirjan kansikuva

Riley, Lucinda: Valo ikkunassa

Taianomaisen tarinankertojan surullisenkaunis romaani petoksesta ja intohimosta. Lucinda Rileyn Valo ikkunassa on matka laventelintuoksuiseen Provenceen, kipeiden perhesalaisuuksien keskelle sekä toisen maailmansodan vaarallisiin vuosiin, jolloin jokainen päätös saattoi olla kohtalokas.

Merikotkan huuto -kirjan kansikuva

Smirnoff, Karin: Merikotkan huuto

Kriitikoiden ylistämä Karin Smirnoff jatkaa Millennium-saagaa. Maailmanlaajuisen kulttimaineen saavuttaneen sarjan 7. osa. Näyttämölle astuu Lisbeth Salanderin veljentytär Svala.

Eicca :yhdistävä tekijä -kirjan kansikuva

Silas, Petri: Eicca : yhdistävä tekijä

Ura miljoonamyynteihin yltäneen Apocalyptican nokkamiehenä on vienyt EiccaToppisen ympäri maailmaa. Kaikkia todennäköisyyksiä uhmaava menestystarina alkoi, kun Eicca opiskelukavereineen päätti versioida Metallicaa neljällä sellolla. Syntyi musiikkimaailmoja aidosti yhdistävä orkesteri, jonka uralle ei näy loppua.

Aina ponoi -kirjan kansikuva

Salmi, Veera: Aina ponoi

Voiko lukeminen olla supervaarallista? Voiko kirja olla pääsylippu toiseen maailmaan? Nuori Oboi ei usko tarinoihin, mutta joutuu niiden pyörteisiin, kun salaperäisen kirjan välistä löytyy pääsylippu. Kirja johdattaa Oboin etsimään siskoaan kummallisesta fantasiamaailmasta, Aina Ponoista.

Viikkovinkit, viikko 41

Kadonneiden sanojen kirja- kirjan kansikuva

Williams, Pip: Kadonneiden sanojen kirja

Esme viettää lapsuutensa Oxfordissa, jossa hänen isänsä kollegoineen keräävät sanoja ensimmäiseen Oxfordin englannin sanakirjaan. Eräänä päivänä pöydän alle leijailee paperinpalanen, johon on kirjoitettu sana ’orjatyttö’. Sana kiehtoo Esmeä, ja hän alkaa kerätä muistiin sanoja, joita miehet heittävät sivuun.

Vuorten varjo -kirjan kansikuva

Mackintosh, Clare: Vuorten varjo

Tulisieluinen rikosetsivä ja arvoituksellinen murha Pohjois-Walesin jylhissä maisemissa. Tosi-tv-ohjelman kilpailijat jätetään vuorille luonnon armoille. Jokaisella heistä on vaarallinen salaisuus, eivätkä he leikkiin lähtiessään aavista, että se on vaarassa paljastua suorassa lähetyksessä. Kun murhaaja iskee, jokaisella on alibi mutta myös motiivi.

Voiko vatsasi hyvin? -kirjan kansikuva

Räikkönen, Johanna: Voiko vatsasi hyvin? Ruuansulatuskanavan hyvinvointi lääkehoidon aikana

Voiko vatsasi hyvin? -kirjan konkreettisilla ohjeilla tuet vatsan ja suoliston terveyttä lääkehoidon yhteydessä. Käytännönläheisen oppaan avulla voit ennaltaehkäistä ja vähentää ruoansulatuskanavaan aiheutuvia haittoja.

Tassulan lasten iltasatukirja -kirjan kansikuva

Kunnas, Mauri: Tassulan lasten iltasatukirja

Ikimuistoisia iltasatuja Suomen suosituimman lastenkirjailijan kynästä. Tassulan lasten iltasadut kokoaa Mauri Kunnaksen tuotannosta kymmenen takuuhauskan sadun valikoiman. Sopivasti iltasadun mittaisissa tarinoissa ovat mukana mm. Tarina hiiden peurasta, Saunatonttu, Tuhkimo ja Lumimies.

Viikkovinkit, viikko 40

Vierastila-kirjan kansikuva

Liukkonen, Miki: Vierastila

Vierastila on romaani ajattelusta, elämänpettymyksestä ylimpänä tavoitteena, maailmanhistoriasta leposykkeen kehityksenä, ja vähän kaikesta. Se on filosofinen ja humoristinen romaani, joka hylkii sekä huumoria että filosofiaa. Turvavyöt ovat tarpeen, mutta eivät kuulu romaanin varustukseen.

Sikojen lahti -kirjan kansikuva

Lius, Tuomas: Sikojen lahti

Hävyttömän viihdyttävä dekkari, jossa meno yltyy huimiin mittoihin. Julia Noussair, entinen rikosylikonstaapeli, ja Marko Pippurinen, moraaliltaan häilyvä automekaanikko, ovat yhtä kuin etsivätoimisto Haka. Heillä on pettämätön kyky vainuta vaikeuksia ja joutua aina sinne, missä tapahtuu.

Ihmiskunnan tulevaisuuden historia -kirjan kansikuva

MacAskill, William: Ihmskunnan tulevaisuuden historia

Jos ihmiskunta elää yhtä kauan kuin useimmat nisäkäslajit, olemme vasta matkamme alussa. Meidän päätöksemme vaikuttavat siis biljoonien tulevien ihmisten elämään. Miten valitsemme ne teot, jotka auttavat tulevia sukupolvia eniten?

Sumupuiden kirja -kirjan kansikuva

Portin, Anja: Sumupuiden kirja

Kun äiti on kadonnut kauheassa onnettomuudessa, Magda Mustalinnun on opittava selviämään yksin. Onneksi hän ei ole kokonaan yksin, onhan hänellä Kastanja – paras koira maailmassa, jonka ansiota oikeastaan on, että Magda itse selvisi hengissä.

Viikkovinkit, viikko 39

Sinisä hetkiä Lemmenlahdella -kirjan kansikuva

Kivijoki; Tuuli: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Tunnelmallisen maalaisromanttisen sarjan aloitusosassa lumikinosten keskeltä löytyy muutakin kuin kodikas mökki.

Saalistetut-kirjan kansikuva

Kanto, Anneli: Saalistetut

Vainoamista, pelottelua ja huumekauppaa. Palauttaako salaperäinen meedio tunturiin rauhan? Hiihtokeskuksen iloinen tunnelma häiriintyy, kun joku alkaa vainota keskuksen siivoojaa ja tämän tytärtä. Voiko turisteja viihdyttämään palkattu meedio auttaa kyvyillään pulaan joutuneita?

Raipe: koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi -kirjan kansikuva

Salo, Tapani: Raipe – Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi

Legendaarinen kiekkoleijona kertoo ainutlaatuisesta urastaan ja elämästään kaukaloiden ulkopuolella.

Uljas ja kulkurikissa -kirjan kansikuva

Niemelä, Reetta: Uljas ja kulkurikissa

Täydellistä lukemista pienille, jotka rakastavat tallielämää, hevosia, koiria ja kissoja!

Viikkovinkit, viikko 38

Marssi kuoleman rinnalla -kirjan kansikuva

Mäkivalli Jani: Marssi kuoleman rinnalla

Vaikuttava romaani vie lukijansa jatkosodan verisiin taisteluihin ja saksalaisia aseveljiä vilisevään Poriin. Teoksen taustalla ovat kirjailijan kuulemat veteraanien sotakokemukset ja kaikki merkittävät sotatapahtumat ovat dokumentoitua sotahistoriaa.

Koko totuus -kirjan kansikuva

Hunter, Cara: Koko totuus

Kun opiskelija syyttää Oxfordin yliopiston professoria seksuaalisesta häirinnästä, tapaus kuulostaa komisario Adam Fawleyn tiimistä selvältä. Mutta saalistajaksi syytetty on nainen, arvostettu tekoälyasiantuntija, ja uhrina laitoksen tähti, lähes parimetrinen rugbynpelaaja. Tilanteessa on sana sanaa vastaan, joten jompikumpi valehtelee.

Energiapatukat-kirjan kansikuva

Tornblad, Eric: Energiapatukat – 60 helppoa ohjetta arkeen, retkeilyyn ja harjoittelun tueksi

Kun teet itse energiapatukkasi, vältyt lisäaineilta ja voit valita sinulle sopivan makeuden ja rasvamäärän. Ja patukoiden maku on aivan eri tasolla kuin kaupasta ostettavilla tuotteilla – puhumattakaan niiden edullisuudesta!

Ketun kauppa ja muita kettujuttuja -kirjan kansikuva

Pannula, Kaija: Ketun kauppa ja muita kettujuttuja

Kettu alkaa olla jo iäkäs, eikä kaupanpito enää oikein innosta. Niinpä se pyytää nuorta mäyrää kauppa-apulaiseksi. Mutta tätä tuntuvat kiinnostavan aivan muut asiat! Kesän aikana yhteinen sävel kuitenkin löytyy, ja vanha ja nuori saavat oppia toisiltaan.

Viikkovinkit, viikko 37

Kadonneiden ystävien kirja -kirjan kansikuva

Wingate, Lisa: Kadonneiden ystävien kirja

Kadonneiden ystävien kirja herättää eloon hätkähdyttäviä tarinoita todellisista ”Kadonneet ystävät” -ilmoituksista, joita julkaistiin Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen sanomalehteen New Orleansissa.

Hautakivet sydämessä -kirjan kansikuva

Rankin, Ian: Hautakivet sydämessä

John Rebus on eläkepäivillään syytettyjen penkillä: leivättömän pöydän ääressä rikoksesta, joka voi viedä hänet telkien taakse loppuelämäksi. Kerta ei ole ensimmäinen, kun legendaarinen etsivä on ottanut lain omiin käsiinsä, mutta se saattaa olla viimeinen.

Äidin julma syli -kirjan kansikuva

Olsen, Gregg: Äidin julma syli

Morgan Reid oli sairaalahoidossa usein, kunnes menehtyi yhdeksän kuukauden ikäisenä. Kuolinsyyksi arveltiin kätkytkuolemaa. Sairaanhoitajaäiti Tanya oli murheen murtama ja perhe muutti toiselle paikkakunnalle toipuakseen tapahtuneesta. Mutta sitten heidän poikansa Michael, joka pelkäsi kuollakseen äitiään, alkoi oireilla samalla tavalla kuin siskonsa.

Laske salaa kymmeneen -kirjan kansikuva

Lähteenmäki, Laura: Laske salaa kymmeneen

”Hän tiesi, että hänellä oli vielä tämä leikki.”

Laske salaa kymmeneen on villi ja hurmaava lastenromaani lapsuuden kymmenestä viimeisestä leikistä, porukkaan kuulumisen tärkeydestä ja kasvamisen eritahtisuudesta.

Viikkovinkit, viikko 36

Kulkija-kirjan kansikuva

Kortelainen, Anna: Kulkija

Kulkija on historiallisen romaanin taitajan Anna Kortelaisen taidonnäyte, jossa 1900-luvun alun Suomi näyttäytyy lukijalle maailmaa kiertäneen filosofin linssien läpi.

Operaatio Napakettu -kirjan kansikuva

Immonen, Helena: Operaatio Napakettu

Ukrainan sodan heikentämä Venäjä haluaa varmistaa itselleen pohjoisen herruuden. Suomen on jälleen vastattava kovaan kovemmalla.

J ja B -kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta -kirjan kansikuva

Teir, Philip: J ja B – kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta

Jörn Donnerin ja Bitte Westerlundin liiton tiesi koko Suomi. Mutta tunsiko Bitte omaa miestään?

Yksinpeli-kirjan kansikuva

Oseman, Alice: Yksinpeli

Tämä ei sitten ole rakkaustarina.

Suuren suosion saavuttaneiden Heartstopper-sarjakuvien ja Netflix-sarjan luojan esikoisromaani kertoo Charlien pessimistisestä isosiskosta.

Viikkovinkit, viikko 35

Meren hautausmaa -kirjan kansikuva

Nore, Aslak: Meren hautausmaa

Syksyllä 1940 uppoaa Hurtigruten-alus Pohjois-Norjassa. Onnettomuudesta selviävät kirjailija Vera Lind ja hänen vastasyntynyt poikansa, mutta Veran laivanvarustajamies ja sadat muut matkustajat menehtyvät.

75 vuotta myöhemmin Vera tekee itsemurhan ja pojantytär Sasha kiinnostuu suvun menneisyydestä.

Vapahtaja-kirjan kansikuva

Tuominen, Arttu: Vapahtaja

Porin Isonmäen kuntoradalta löytyy poltetun miehen ruumis. Uhri on valeltu bensiinillä ja sytytetty tuleen. Epäilyt kohdistuvat nuorisojoukkoon, jonka tiedetään häirinneen syrjäytyneitä aiemminkin. Epäillään, että kiusaaminen on karannut julmasti käsistä.

Huokauksia luokasta -kirjan kansikuva

Kinnunen, Tommi & Rytisalo, Minna: Huokauksia luokasta

Huokauksia luokasta koostuu vuoden aikana käydystä kirjeenvaihdosta, jossa päällimmäisenä aiheena on suomalaisen koululaitoksen nykytila. Kinnunen ja Rytisalo kirjoittavat opettamisen ihanuudesta, siitä kuinka hienoa on raottaa ovia kielen ja kirjallisuuden maailmaan seiskaluokkalaisista abiturientteihin asti ja nähdä kuinka nuoret löytävät omat vahvuutensa.

Vorosen perhe ja suuri taideryöstö -kirjan kansikuva

Sparring, Anders: Vorosen perhe ja suuri taideryöstö

Voroset suunnittelevat taideryöstöä ja Niilon vatsaa kivistää. Entä jos he jäävät kiinni? Ja joutuvat vankilaan?

Viikkovinkit, viikko 34

Suklaaseuran naiset -kirjan kansikuva

Matthews, Carole: Suklaaseuran naiset

Aloitusosa lämminhenkiseen ja hauskaan romaanisarjaan neljästä aivan erilaisesta naisesta, joita yhdistää intohimoinen suhde suklaaseen.

Parantola -kirjan kansikuva

Pearse, Sarah: Parantola

Vaiettu menneisyys vaatii uudet uhrinsa sarjan aloittavassa hyytävässä menestystrillerissä.

Loistavia lapasia -kirjan kansikuva

Lundin, Lotta: Lisää loistavia lapasia

Neuletaiturin lapaspajalla ei tosiaankaan kärsitä ideoiden puutteesta!

Pupu vs. apina -kirjan kansikuva

Smart, Jamie: Pupu vs. apina

Järkevä Pupu etsii höpsöjen kavereidensa Possunpossun ja Naksu-oravan kanssa leppoisaa talvikoloa, kun keskelle metsää mäjähtää avaruusalus. Tästä käynnistyy eeppinen seikkailu, josta ei sekoilua ja älyttömiä kommelluksia puutu!

Viikkovinkit, viikko 33

Sahramisyksy -kirjan kansikuva

Kajanto, Maija: Sahramisyksy

Syksy on uusien alkujen aikaa – myös kahvila Koivussa. Sahramisyksyssä tuoksuvat kostea metsä, omenapiirakka ja vahvat mausteet. Kirja on Kahvila Koivu -sarjan kolmas osa.

Alaska Sandersin tapaus -kirjan kansikuva

Dicker, Joël: Alaska Sandersin tapaus

Alaska Sandersin tapaus on koukuttava murhamysteeri, jossa kuuluisa kirjailija joutuu syvälle menneisyyden kiemuroihin.

Suuri toivelaulukirja toivotuimmat 3 -kirjan kansikuva

Suuri toivelaulukirja Toivotuimmat 3

Kaivattu kolmososa suomalaisten toivotuimpia ja rakkaimpia lauluja upeana juhlakirjana.

Peto aidan takana -kirjan kansikuva

Rashford, Marcus: Peto aidan takana

Jalkapalloa ja jännitystä kouluvuoden alkuun. Helppolukuisen sarjan avausosa on vetävä yhdistelmä mysteeriä ja kouluarkea, jalkapalloa ja seikkailuun heittäytymistä kavereiden kanssa.


Viikkovinkit, viikko 32

Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä -kirjan kansikuva

Reid, Taylor Jenkins: Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Hollywood-ikoni Evelyn Hugo on aina ollut tarkka yksityisyydestään. Miksi hän haluaa nyt paljastaa totuuden glamourin ja skandaalien värittämästä elämästään – ja kaikista seitsemästä aviomiehestään – tuntemattomalle aikakauslehtitoimittajalle Monique Grantille?

Tsunami -kirjan kansikuva

Kulju, Mika: Tsunami

Tsunami on järisyttävä trilleri identiteettivarkauksien maailmasta. Samalla se on Ville Laineen seikkailuista kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa.

Lailasta Almaan -kirjan kansikuva

Käpylä, Tiina: Lailasta Almaan : Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia

Tarina alkaa 1950-luvulta Laila Kinnusesta ja päättyy vuoteen 2020 ja Alma Miettiseen. Kirjassa käydään läpi populaarimusiikin aikakaudet, tyylit ja genret. Aikamatkalla kuullaan yli 70 naisartistin tarinat.

Älä koskaan luota kaksoseen -kirjan kansikuva

Woolf, Freja Nicole: Älä koskaan luota kaksoseen

Kautta Afroditen, Cat Phillipsin rakkauselämä kaipaa planetaarista apua! Vastustamaton nuortenkirja ihastumisesta on sekoitus niin Bridget Jonesia, Sex Educationia kuin Mr. Beaniäkin.