Julkaistu: 3.10.2022

Tervetuloa kertomaan mielipiteesi Etelä-Savon hyvinvointialueen strategialuonnoksesta!

Tammikuussa 2023 toimintansa aloittava Etelä-Savon hyvinvointialue on laatinut aluevaltuuston johdolla hyvinvointialuestrategiaansa kesän ja alkusyksyn aikana.

Hyvinvointialuestrategia on ylin alueen toimintaa ohjaava dokumentti, jonka avulla aluevaltuusto määrittelee yleiset suuntaviivat hyvinvointialueen toiminnalle ja kehittämiselle. Aluevaltuusto on työstänyt strategiaa kolmessa työpajassa ja työskentelyn tuloksena syntynyt luonnosversio on nyt julkaistu.

  • Strategiatyö on ollut erittäin tärkeää. Sen myötä keväällä aloittaneet valtuusto ja hallitus sekä viranhaltijajohto ovat aloittaneet yhteistyötään, Etelä-Savon hyvinvointialueen konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä sanoo.
  • Etelä-Savo etsii strategian kautta omat vahvuutensa ja erityispiirteensä. Toisaalta on myös löydettävä ne painopisteet, joihin tiukassa taloustilanteessa panostetaan, Sipilä jatkaa.

Aluevaltuuston on määrä päättää lopullisesta strategiasta marraskuussa 2022. Vuoden 2023 aikana täsmennetään vielä mittarit, joiden avulla varmistetaan strategian toteutuminen kaikilla tasoilla.

  • Strategiasta pyritään luomaan riittävän konkreettinen niin, että jokainen työyksikkö pystyy omaksumaan strategian painopisteet omassa toiminnassaan. Myös henkilöstö ja työntekijäkokemus nostetaan strategiassa esiin erittäin vahvasti, Sipilä kertoo.
  • Toiminta-ajatus ”Myö yhessä” tiivistää hyvinvointialueen tahtotilan toisaalta organisaationa, toisaalta kuntien, yritysten ja järjestöjen suuntaan, Sipilä päättää.

Strategiakysely on vastattavissa 16.10.2022 mennessä

Strategiakyselyn avulla hyvinvointialue kartoittaa asukkaiden, luottamushenkilöiden, henkilöstön ja kumppaniorganisaation edustajien näkemyksiä strategialuonnoksesta. Strategiakyselyn tulosten perusteella arvioidaan strategialuonnoksen muutostarpeet ennen sen saattamista aluevaltuuston hyväksyttäväksi.

Strategiakyselyyn pyydetään vastaamaan 16.10.2022 mennessä.

Kyselyyn pääsee vastaamaan osoitteessa: https://link.webropol.com/s/etela-savon-hva-strategialuonnos

Hyvinvointialuestrategialuonnos löytyy osoitteesta: https://etela-savo.fi/wp-content/uploads/2022/09/Etela_Savon_hyvinvointialuestrategia_luonnosversio_29.9.2022.pdf

Lisätietoja antaa


Sami Sipilä, konsernipalvelujen toimialajohtaja, p. 044 770 0577, sami.sipila@etela-savo.fi