Julkaistu: 11.2.2020

Mikkelin seutu kosiskelee ystävikseen pääkaupunkiseudun asukkaita

Mikkelin seudun muuttajahanke Solmu yhdessä kahdeksan alueen toimijan kanssa lähestyy 8000 pääkaupunkiseudulla asuvaa perhettä ystävänpäiväkortilla. Tempauksessa mukana alueelta ovat Mikkelin kaupunki, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Puumalan kunnat sekä Lammen asunnot Oy ja Etelä-Savon Ammattiopisto Esedu.  Lammen Asunnot on Juvan kunnan omistama vuokrataloyhtiö. Esedu on seudun laajin toisen asteen kouluttaja, jolla on Mikkelin lisäksi toimipisteitä myös Pieksämäellä.     

Ystävänpäiväkorttitempauksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta Mikkelin seudun mahdollisuuksista sekä esitellä seudulla asumista, työskentelyä, yrittämistä ja opiskelemista.  ”Tiedostamme, että yksi postikortti ei tuo itsessään yhtään uutta asukasta, mutta se voi antaa ensi sykäyksen sille, että alueen mahdollisuuksiin tutustutaan paremmin”, Mira Myyryläinen Mikkelin seudun muuttajahankkeesta kertoo.” Pitkän aikavälin tavoitteemme tietenkin on houkutella alueelle lisää asukkaita ja osaajia”, Myyryläinen jatkaa.

Postikorteissa on kilpailu, jolla kortteihin reagoineiden määrää seurataan. Kortteja on kahdeksan erilaista ja kortin saaneet saavat äänestää niistä mieleistään. ”Monessa kortissa näkyy vesistöä”, Myyryläinen sanoo, mutta jatkaa ”perinteisiä maisemakortteja ei kuitenkaan lähetetä, vaan kuvissa esiintyy myös ihmisiä, joiden elämään Mikkelin seutu on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.”

Tempauksen päätoteuttaja Mikkelin seudun muuttajahanke Solmu on Mikkelin seudun kuntien rahoittama hanke, jonka tehtävänä on auttaa alueelle muuttamisesta kiinnostuneita pienissä ja suurimmissakin muuttamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Lisätietoja:

Mikkelin seudun muuttajahanke Solmu
Mira Myyryläinen
puh. 040 129 4906
mira.myyrylainen@mikkeli.fi
www.eroakiireesta.fi