Käsiini osui vuosien jälkeen pieni sininen laatikko. Se toi mieleeni äidin ja kaikki hänen upeat käsityönsä. Ne löysivät arvoisensa kodin hirsitalostamme Puulan rannalla.
Tarja Virmala
Valmistelemme muuttoa ja tyhjennämme pikkuhiljaa komeroita. Seuraava osoite on Kangasniemellä tai ainakin lähempänä sitä. Miksi? Koska maalaisromantikko sisälläni kaipaa tänne alati.
Tyhjennettävästä laatikosta löytyi sininen pahvirasia: Worth Paris Je Reviens. Jostain muistojen sopukoista hulvahti mieleeni hurmaava tuoksu – ja äiti.
Äiti toi laatikon ja siinä olleen hajuveden Itävallan matkaltaan. Olisikohan se ollut äidin toinen ulkomaan matka, kolmas korkeintaan. Seitsemänkymmentäluvulla ei vielä kovin paljon reissailtu maailmalla.
Je Reviens tuoksui pikkutytön mielestä taivaalliselle. Monta vuotta se oli sama kuin äidin tuoksu.
Sinisessä laatikossa ei ollut enää hajuvesipulloa. Siellä oli Kodin kuvalehden leike, jossa oli pitsiverhon ohje. Äiti virkkasi verhoa pitkään ja hartaasti. Se oli suuritöinen. Kuvion ruudut täytettiin neljän pylvään nypyillä, ei vain pelkillä pylväillä.
Sitten tuli päivä, jolloin komea verho ripustettiin Jyväskylässä leveään olohuoneen ikkunaan. Se herätti siinä suurta ihastusta vuosikymmeniä.
Kun joku kysyi, missä asut, oli vastaus helppo: siinä ja siinä kerrostalossa huoneistossa, jonka ikkunassa on upea pitsiverho.
Ja kymmeniä vuosia äiti ehti vielä huiskuttaa hyvästejä parvekkeella verhon alla, kun lähdimme kyläreissulta omaan kotiimme.
Kun äiti siirtyi syystuulen mukana toisiin maisemiin, kukaan sisaruksista ei ollut halukas ottamaan verhoa – paitsi minä. Minulle jäivät melkein kaikki hienot itse kudotut pellavat, räsymatot ja pitsiliinat.
Olimme juuri rakentamassa Kangasniemelle hirsitaloa ja äidin tekemät aarteet sopivat sinne paremmin kuin hyvin. Punaraitaiset matot lasiverannalle, siniset aittaan, valkoinen parvelle, sininen makuuhuoneeseen, toinen sininen toiseen aittaan. Ja se paratiisimainen pitsiverho ripustettiin paraatipaikalle lasiverran ikkunaan.
Muutama kesä sitten mökillämme oli suuret juhlat. Äidin pitsiliinat piisasivat kaikkiin ruokapöytiin. Kerran kesässä yritän tuulettaa niistä jokaista Puulan rannan kesätuulessa.
Äiti oli onnellinen kesämökistämme Kangasniemellä. Hän ehti käydä siellä moneen otteeseen saunomassa, lettuja paistamassa ja nauttimassa leppeästä kesäillasta. Joka kerta hän toi mukanaan jotain itse tekemäänsä.
Uutta hirsitaloa ja äidin käsitöitä siellä täällä hän ei ehtinyt näkemään. Mutta hän tiesi, että sellaista ryhdyttiin rakentamaan.
Maalaisromantikko sisälläni nauttii Kangasniemen aitoudesta, luonnosta, väljyydestä, puhtaudesta ja raikkaasta ilmasta. Kaikkeen tuohon kuuluvat myös aidot käsityöt.
Katselen sinistä laatikkoa kädessäni sekä sen sisältä syntynyttä upeaa pitsiverhoa lasiverannan ikkunassa. Je Reviens – minä palaan. Menneet rakkaat palaavat päivittäin Kangasniemen talossani. Sieltä löytyy ukin tekemä kauha, enon tekemä leipälapio, anopin maalaamia posliinitöitä, toisen enon tekemä lankateline, tädin tekemä ryijy, toisen tädin kutoma raanu. Kaikki aidolla rakkaudella.
Tarja Virmala on Kangasniemen mökkiasukas, mutta harkitsee parhaillaan muuttoa tänne pysyvästi.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.