Ihmiset rakastavat tarinoita. Kirjoittajat kertovat parhaat juttunsa asioista, jotka ovat heille tärkeitä. Minä rakastan kirjoittaa tarinoita Puulasta.
Tarja Virmala
Tammikuussa lopetan leipätyöt ja ryhdyn vapaaksi taiteilijaksi, Puulan kuningattareksi. Ei, en ole kuninkaallista sukujuurta. Olen vähävaraisesta perheestä ja syntynyt juurevaan maalaistaloon. Olen lypsänyt lämmintä maitoa saappaan varteen ja luonut talikolla lehmän paskaa. Pystyn hyvin nukkumaan, vaikka herne olisi patjan alla. Paukkukin pääsee joskus.
Puulan kuningattaren lempinimen minulle antoi mainosalan suuri nimi Marco Mäkinen. Hänen vaimollaan on mökki Läsäkoskella. Marco on samanlainen tuurin Puulalle tuoma kuin minäkin.
Hän näki minut muutama vuosi sitten suuressa markkinointialan tapahtumassa ja sanoi: ”Terve Tarja, Puulan kuningatar.”
Miksi hän minua Puulan kuningattareksi kutsui? Siksi, että olin kertonut ja kirjoittanut niin monissa paikoissa, erityisesti sosiaalisessa mediassa tarinoita Puulasta. Työni puolesta minulla on suuri tuttavapiiri. Joku sanoi joskus: ”En ole edes tiennyt sen nimisestä järvestä. Mutta kun luen juttujasi, olen melkein käynyt siellä.”
Olen kirjoittanut siitä, kuinka puhdas järvi Puula on. Kuinka joutsenet soittavat täällä trumpettiaan ja kuinka härkälintu parahtelee kesäyössä. Kerron tarinoita mahtavista kallioista ja pirunpelloista. Siitä, miten kuikka huutaa ja kuinka kallio vastaa samalla tavalla.
Tulimme Kangasniemelle yli 20 vuotta sitten. Halusin mökin, mieheni ei. Sitten hän sanoi: ”Jos Kangasniemeltä löytyy, voin harkita.” Kuljimme kylän läpi monta kertaa vuodessa matkallamme Itä-Suomeen.
Tulimme katsomaan mökkiä. Muistan ne jalansijat, joilla seisoin ja sanoin: ”Tätä ei ainakaan osteta.” Rinne lätisi vettä. Tontti oli leppien ja pajujen puskittama. Rautaromua ja lahoja veneitä makasi pitkin metsää. Aurinkoa ei näkynyt.
Ei tule kauppoja.
Kävelin jään runtelemalle laiturille ja istuin sen vinoon painuneelle penkille. Katsoin Puulaa. Sen kirkasta vettä, jonka katseeni läpäisi monien metrien syvyyteen. Aurinko pilkisti pilvien lomasta. Kaislikossa puljasi sorsaperhe. Aivan kuin olisin istunut lähteen reunalla.
Siinä se roihahti liekkiin. Elokuun puolipilvisenä päivänä matkalla Lieksasta kotiin. Puolilaholla laiturilla rakkaus Puulaan alkoi palaa väkevällä otteella.
Kaupat tehtiin kahden viikon päästä. Olimme ostaneet muutaman hehtaarin työmaaleirin, roinaa ja roskaa, töllillisen lepakoita, rinteellisen sammakoita, pusikkoa ja mökkiröttelöitä. Ja melkein kaksisataa metriä rantaviivaa Puulasta, joka oli kaapannut sydämeni.
Ilmaisen itseäni mieluusti kirjoittamalla. Ja kirjoitan hanakimmin asioista, joilla on minulle merkitystä. Siksi kynäni heittäytyy Puulan rannalla aina hyvin vuolaaksi. Ja sen vuoksi Marco kutsui minua Puulan kuningattareksi.
Tarinan aiheet tämän järven rannoilta eivät lopu milloinkaan. Kun mieheni vanhemmat tulivat kylään, menimme anoppini Lempin kanssa joka kerta lumpeita katsomaan. Niitä kukkii suuri vesipelto aivan rantamme liepeillä.
Lempi istui perätuhdolle ja minä airoihin. Hänellä oli valkoinen lierihattu, kukikas pusero ja hempeät shortsit. Lempi oli romantikko. Soudimme lumpeiden keskelle ja sitten alkoi räpsintä. Lempi kuvasi lumpeen kukkia, vettä, rantoja, kivikoita. Ja oli niin onnellinen.
Kuvat liimattiin kortteihin ja niihin kirjoitettiin runoja. Ja sitten ne postitettiin kaikkein rakkaimmille keskellä synkintä talvea.
Kun ensimmäisen kerran kiersimme mökkisaaremme ympäri, hurmaannuin täysin. Sokkeloisia poukamia, inhimillisiä raukkeja, mahtavia kallioita. Ja aivan veden pinnan lymysi pelottavia kivenjärkäleitä.
Jos joskus myisin mökkimme, aloittaisin myyntipuheen venekierroksella. Toivottavasti sitä päivää kuitenkaan ei tule koskaan.
Puula on tarkoin varjeltu, ihana salaisuus. Saimaan tuntevat kaikki, Puulaa ei. Kun he kuulevat nimen Puula, he alkavat kutsua sitä Puulaaksi. Olettavat, että kaikkien upeiden savolaisten järvien nimi loppuu kahteen aahan.
Nyt eräs elämäni suurista haaveista saattaa käydä toteen: voin viettää entistä enemmän aikaani hienon järven rannalla. Olen kiitollinen ihan jokaisesta päivästä.
Tarja Virmala on Kangasniemen mökkiasukas, mutta harkitsee parhaillaan muuttoa tänne pysyvästi.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.