Kesään kuului joskus maitolaituri ja mopo. Maitolaiturin vieressä oli postilaatikko. Nyt kaikki kolme synnyttävät vain lämpimiä muistoja.
Tarja Virmala
Kauan aikaa sitten Puula-Sportissa oli punainen Pappatunturi. Ostin sen. Ajattelin laittaa päälleni kukkamekon ja ajella mopolla kylänraittia.
Mekon piti olla leveähelmainen ja vyötäröstä tiukka, hihaton ja mieluusti punakukkainen. Jalkaan matalat korkokengät, joiden väri löytyy koltusta. Vielä sipaisu Ferrarin väristä huulipunaa ja idylli oli kympin arvoinen.
Ja sitten postilaatikolle.
Mopo käyntiin ja liikkeelle. Ilmavirta kulkee leuan alta niskaan ja viilentää. Tuuli juoksee mekon alla kinttuja pitkin kylkiin ja selkään. Nousee vatsan päältä ylös ja karkaa kaula-aukosta ulos.
Kesätuuli kuivattaa mennessään hikipisarat ja jättää ne pikkuriikkisiksi suolarakeiksi iholle. Pientä silmään ylämäessä. Ja alamäki täysiä alas.
Postilaatikko on rivistössä kermankeltaisen talon sireenipensaan kupeessa. Siellä on muutama lehti ja mainos, sähkölasku ja postikortti siskolta.
Naapurin vilkkusilmä isäntä on tullut postille myös. Hän jututtaa emäntää portaalla. Iskee silmää ja naurahtaa. Katsoo mekkoani, pappatunturia ja teräväkärkisiä kenkiäni. Muuttuu levottomaksi ja vaihtaa portailla jalkaa.
Jos ja jos. Jos olisin vähän nuorempi ja jos tällä postilaatikolla olisi maitolaituri, viivähtäisin vähän. Istuisin maitolaiturin lavalla ja avaisin lehdet.
Heiluttelisin nilkkojani kesätuulessa ja antaisin sen puhallella kostealle iholleni. Pudottaisin kenkäni heinikkoon ja pyörittelisin varpaitani auringossa.
Maitolaituri on kohtauspaikka – tai siis oli. Sen ympärille kokoonnuttiin harva se päivä. Tapaamiset sovittiin etukäteen, koska kännykkää ei ollut. Tai sitten soitettiin lankapuhelimella.
Kohtauspaikalla kiusoiteltiin poikia ja kohotettiin punat poskille. Jos poskipuna oli jäänyt kotiin, nipisteltiin väriä poskipäihin peukalon ja etusormen voimin.
Laiturilla vaihdettiin kuumia, pitkiä ja intohimoisia katseita. Kerättiin ojanpientareilta mansikoita timotein varteen. Ja sitten napsittiin mansikat korresta veikeästi kielellä viekotellen.
Ystävälle avattiin päiväkirjaa, kun aurinko porotti kesämekon kukkiin. Uskouduttiin ja kerrottiin syvimmätkin salaisuudet. Itkettiin rakkaussurut sydänystävän olkapäähän niin, että ripsiväristä jäi mustansininen tahra kaula-aukon viereen.
Maitolaiturilla viivyttiin sunnuntaisin pitkään. Tuotiin kehittämöstä tuodut Interrail-kuvat ja katsottiin niitä porukalla. Rooma, Pariisi, Barcelona, Praha, Budapest. Nälkä, väsymys, rahapula, jano, likainen olo ja ihana vapaus.
Iltaisin kuuntelimme maitolaiturilla mustarastasta ja komean naapurinpojan sieluun käypää vihellystä. Kun puhut rakkaudesta hiljaa kuiskaten… Ja taas rinnasta kohosi ahkera jumputus.
Sitten kukkamekon saumat ratkesivat ja kengät kuluivat puhki. Poika muutti pois. Kaikki muuttivat pois. Ja lehmät alkoivat lypsää suoraan säiliöön.
Maitolaiturille vietiin muistoksi vanha maitosaavi. Se täytettiin metsäkurjenpolvilla ja koiranputkilla, niittyleinikeillä ja ailakilla, villeillä lupiineilla ja syysasterilla.
Koska maitolaituria ei ole ja koska nuoruus on vain muisto, ajelen Tuntsalla mökkitietä takaisin pihamaalle. Levoton mökkinaapuri ajaa maastoautollaan perässäni. Toivon, että helmat pysyvät alaspäin. Levennyksen kohdalla hän ajaa ohi ja hymyilee. Jatkan matkaa yksin.
Kuusikko tuoksuu tien varressa. Pientareella pullistelevat punaiset mansikat, mutta mesimarjat ovat menneet pois. Taas mäki ja pienempää sisään.
Lättähattukoivikosta saa sopivasti saunavastan ja pysäytän mopon. Muistelen, kuinka isä tapasi tehdä pannan vastan ympäri. Vaivainen tekele omastani tulee hänen pantaansa verrattuna, mutta kestää se kylpeä.
Jatkan matkaa saunavasta tarakalla. Keitän kahvit ja luen lehdet. Sillä tavalla aina ennen oli tapana, kun laatikossa vielä oli jotain haettavaa. Siesta.
Myin pappatunturin. Ostin paremman kännykän, johon sai myös netin taskuun. Postilaatikosta ja maitolaiturista tuli muinaisjäänteitä. Lämmittäviä sellaisia.
Tarja Virmala on Kangasniemen mökkiasukas, mutta harkitsee parhaillaan muuttoa tänne pysyvästi.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.