“Kollaasi luonnoksista, joista osa valikoitui pinnoiksi tekstiiliteoksiin.”
Olen kuvataiteen opiskelija Siina Kovanen (o.s. Pylvänäinen). Tervetuloa lukemaan blogikirjoitustani opinnäytetyöstäni kuvataiteilijan paikkakokemuksesta. Opinnäytetyöni kohdistuu Kangasniemeen ja se kuuluu kuvataiteilijan YAMK-tutkinnon opintoihin Satakunnan ammattikorkeakoulussa, eli Kankaanpään taidekoulussa. Tulen kirjoittamaan Kangasniemen kunnan blogiin kolme kirjoitusta tästä aiheesta: ensimmäisen näin opinnäytetyöni alussa, seuraavan suunnilleen sen keskivaiheessa ja viimeisen opinnäytetyöni valmistuttua. Ensimmäisessä blogikirjoituksessa esittelen taustaani sekä alkuasetelmia ja -tunnelmia projektille.
Olen kangasniemeläinen kuvataiteilija. Taustani on graafisessa suunnittelussa ja tekstiilitaiteessa. Paikkakokemuksesta kumpuavat teokset tulevat olemaan digitaalista grafiikkaa painettuna kankaalle, jonka tilaan tekstiilipainosta. Ompelen itse teokset.
Olen kotoisin Kangasniemen maaseudulta. Minulla on kaksi kotia, joista toinen on edelleen synnyinpaikkakuntani maaseudulla. Opiskelen kuvataiteen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rinnalla Jyväskylän yliopistossa kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmassa. Myös maisteriohjelman pro gradun yhteydessä tutkin Kangasniemeä, paikkakokemusta ja tekstiilitaidetta, mutta toisenlaisessa roolissa. Tutkin maisterintutkielmassani Kangasniemen evankelis-luterilaisen kirkon uusia kirkkotekstiilejä. Kenties voisin kirjoittaa myös pro gradustani kunnan blogiin, kun saan sen työni valmiiksi.
Mutta nyt hypätään rooliin kuvataiteilijana. Kuvataiteilijan YAMK:in opinnäytetyöni käsittelee kuvataiteilijan (eli minun) paikkakokemusta synnyinpaikkakunnasta (Kangasniemestä). Opinnäytetyöni tulee koostumaan kirjallisen osioin lisäksi paikkakokemuksen pohjalta syntyneistä tekstiiliteoksista. Tulen pitämään niistä näyttelyn Kangasniemen Kuvantekijät ry:n näyttelytilassa, ArtTuvassa. Tekstiiliteoksissani käsittelen humanistisen maantieteen kautta paikkakuntaa. Olen aiemmin järjestänyt tekstiilinäyttelyitä, muun muassa Kangasniemen kunnantalolla ja Suomen käsityön museon Näytönpaikassa.
Löysin yhdistävän tekijän tekstiilien ja Kangasniemen välillä opiskellessani käsityöntekijän ammattitutkintoa. Tutustuin niihin aikoihin Antero Mannisen kirjoittamaan historiikkiin Kangasniemestä, missä käy ilmi, että paikkakunta on ollut kuuluisa menneisyydessä taitavista kädentaitajistaan, erityisesti pellavankutojista. Myös kangasniemeläinen isoäitini on osa tätä perinnettä, sillä hän on aikoinaan kasvattanut omat pellavansa ja kutonut niistä kankaita. Löydettyäni tämän historiallisen kytköksen tiesin oitis, että haluan käsitellä tätä aihetta teoksissani! Tähän teemaan tulen syventymään opinnäytetyössäni ja kirjoitan aiheesta enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.
Minua on määritellyt paljon juureni Kangasniemellä. Asuin maatilalla, joka on ollut useamman sukupolven ajan suvussani. Kaupunkiin muuton jälkeen huomasin, että minulla on vahvat juuret synnyinkuntani maaseudulla. Kangasniemeläisyys osaltaan määrittelee minua ja identiteettiäni. Paikkakokemukseen kuului lapsuudessani muun muassa suhde luontoon ja vieraanvaraisuuskulttuuri, joita edelleen pidän tärkeänä.
Ryhdyn tähän opinnäytetyöhön positiivisin miettein. Paikkakokemus koostuu erilaisista palasista, joihin kuuluvat esimerkiksi aistit ja muistot. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että tulen ammentamaan teoksiini paljon nimenomaan muistoista. Paikkakuntaan liittyy paljon rakkaita, positiivisia ja iloisia muistoja, mutta myös teoksissani käyn läpi paikkakunnalla koettuja lapsuuden ja nuoruuden kipuiluja. Haluan tuoda esille oman paikkakokemukseni monisävyisyyttä, antamatta kuitenkaan liikaa huomiota vaikeille kokemuksille. Kangasniemi on minulle ensisijaisesti koti, johon liittyy hyviä ja rakkaita mielleyhtymiä, ja niistä tulevat kumpuamaan teokset suurimmalta osin.
Ajattelen, että projekti voisi kokonaisuudessaan olla minulle ajatuksiani ja historiaani kokoava, mutta samalla myös synnyttää teoksia, jotka koskettavat ja puhuttelevat muitakin minun henkilökohtaisesta matkastani sekä laajemmin Kangasniemestä kulttuuriympäristönä kuvataiteilijan kokemana. Uskon, että matkani on antoisa, ja tulen tekemään upeita löytöjä Kangasniemen, paikkakokemuksen ja kuvataiteen parissa.
Siina Kovanen
Kirjoittaja on kangasniemeläinen kuvataiteilija
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.