Suosittelen lämpimästi metsään menoa. Siellä unohtuvat niin koronat kuin muutkin elämän murheet.
Paula Ruusupuro
Aikaiset aurinkoiset aamut ovat keväällä parasta mitä tiedän. Vapaapäiväni alkavat kevättalvisin poikkeuksetta luontoretkellä Ukonsalmeen, Leppäselälle tai Pukkiselälle. Nämä ovat varmimmat paikat, missä näkee kevätmuuttajia lintujen muodossa.
Tänä keväänä olen laajentanut reviiriä ja tutustunut kangasniemeläisiin maisemiin enemmänkin retkeilyn muodossa. Vähäluminen talvi ja pakkasyöt ovat tehneet metsämaastossa kulkemisen helpoksi. Viime talvena hankitut lumikengät ovat saaneet roikkua ladonseinällä suksien kanssa ihan rauhassa. Otto Mannisen ladun reittiä olen kulkenut useita kertoja tänäkin talvena, mutta ihan vaan vaelluskengillä. Reitti kulkee kotini läheltä, joten sille on helppo poiketa niin aamu- kuin iltalenkillekin. Kevätpäivissä on myös se ihanuus, että työpäivän jälkeen voit vielä lähteä maastoon ihan rauhassa, pimeä ei pääse yllättämään.
Aamuihmisenä minulle on kuitenkin luontevampaa lähteä ulos maastoon heti aamupalan jälkeen. Raikkaat aurinkoiset aamut ovat parhaita. Tänä keväänä kävin monen vuoden tauon jälkeen kiertämässä Sinivuoren retkipolun. Todella hieno reitti ja näköalat olivat upeat. Tälle retkelle varasin myös evästä, koska tiesin, että Sinivuoren laella on kota, jossa voi maistaa makkaraa. Kahvi ja makkara ovat mitä mainiointa retkievästä jatkettuna muutamalla suklaapatukalla.
Toinen ”kaukana” kotikulmilta oleva retkipaikka valikoitui erään tuttavan neuvosta. Taka-Toivakan tien varrella sijaitseva järvi – Vuorinen – ja sitä ympäröivät korkeat mäet olivat näkemisen arvoinen paikka. Osa alueesta on luonnonsuojelualuetta ja vanha metsä olikin hieno tutustumiskohde. Järven rannalla on monta erikorkuista mäkeä, joiden välisissä solissa purot solisivat ihanasti ja mäeltä toiselle kiipeäminen olikin kunnon liikuntahaaste.
Lintujen lisäksi bongailen nykyisin myös puita. Mitä isompia ja komeampia niin sen mielenkiintoisempia ne ovat. Pisminniemestä löytyi useampikin suurikokoinen puu, joita halailin ja luin niille ”koronanpoistoloitsuja”. Onneksi ei ollut ketään ihmisiä näkemässä ja kuulemassa. Usein mielessäni mietin mitä kaikkea nämä vanhat ja viisaat puut ovat vuosikymmenten ja osa jopa vuosisatojen kuluessa nähneetkään. Puulan rantamaisemissa seisovat jyhkeät männyt ja kuuset voisivat kertoa monenlaisia tarinoita ohikulkevista veneilijöistä ja näin talvisin myös muista jäällä liikkujista. Jäät pitivätkin sellaista ääntä (loiskintaa, möyryämistä, pauketta ja rusahtelua), että olin ihan varma, että ”Pitkäjärven hirviö” yritti tulla jään läpi. Niinpä pysyttelin turvallisesti mantereen puolella, mitä nyt rantaheteikossa kävin syömässä makoisia karpaloita.
Muuttolintujen lisäksi sain tutustua Ukonsalmessa elämäni ensimmäistä kertaa saukkoihin. Kolme veijaria leikki pienessä saaressa pitkän aikaa. Olivatpa mielenkiintoisia otuksia ja pitivät vedessä telmiessään hauskaa ääntäkin. Retkilläni olen nähnyt hirven, valkohäntäpeuran, ketun, rusakon, metsäjäniksen ja muutaman myyrän. Omalla pihallani sain seurattua myös mäyrän ruokahetkeä lintujen ruokintapaikalla. Retkilläni olen havainnoinut useita eri lintulajeja. Niistä tämän kevättalven ykkösiä ovat olleet hippiäinen ja töyhtötiainen. Niin pieniä ja niin sieviä.
Suosittelen lämpimästi metsään menoa. Siellä unohtuvat niin koronat kuin muutkin elämän murheet. Itselleni uudet ennennäkemättömät luontokohteet ovat houkuttelevia paikkoja. Vastaan on tullut monenlaista metsää: ikimetsästä avohakkuuseen, ihanista suurten kuusien alla olevista sammalikoista lähes läpipääsemättömiin ryteikköihin. Vanhojen polkujen seuraaminen tekee retkistä vielä vähän enemmän mielenkiintoisempia. Koskaan ei tiedä mistä sitä itsensä löytää, kun saavuttaa polunpään.
Paula Ruusupuro
Kirjoittaja on Kangasniemen kunnan markkinointisihteeri
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.