Läsäkoski on komea paikka. Kevään tuloa on parasta mennä katsomaan koskelle, kun vesi virtaa vapaana, linnut lipuvat suvantojen kylmissä vesissä ja keltaiset keväänmerkit ovat avanneet terälehtensä rannoilla. Katselua säestää elämää uhkuva solisevan veden ääni.
Tarja Virmala
Kun Agricolan ja suomalaisuuden päivänä nostin lipun salkoon, oli tyyntä. Ilma oli lämmintä. Ei linnunmaitoa vielä, sillä tuulen nurkassa tuntui silloin tällöin kylmä kohta: talven muisto. Sehän oli äsken tässä.
Teen rohkeasti teepaita päällä lähtöä retkelle Läsäkoskelle valokuvaaja Kristiinan kanssa. Tuuli nousee yhtäkkiä ja keltainen pöly leviää koivuista joka paikkaan. Kirkkaus muuttuu keltaisuudeksi. Kuin uuden elämän alkusumua leviäisi kaikkialle.
Koski on kevään tulon tarkkailuun oivallinen paikka. Läsäkosken vesi laskee viisi metriä alas matkalla Kyyvedeltä Puulaan. Se soljuu rivakkaa vauhtia uomissaan. Lipuu kivien välistä, kulkee niiden yli ja näyttää määrätietoiselta matkallaan. Löytää aina parhaan väylän.
Kristiina ottaa kuvia, minä tallennan muistikuvia ja nuuhkin ilmaa.
Kosken kohina ja tulen ratina. Kaksi rauhoittavinta elämän ääntä ja silti toisensa vastakohtia. Ne ovat liian vahvoja toimiakseen yhdessä. Koski solisee sinisessä kevätpäivässä ja on vapaudestaan riehaantunut. Taivaaseen on ilmaantunut kesän sini, mutta koivujen lehdet pysyvät vielä kynnyksillään.
Pitkän, kylmän ja pitkästä aikaa oikean talven jälkeen lämmön tuoma vapaus tuntuu hurmaavalta. Käymisen riemu ja kulkemisen vapaus nostaa mielen korkealle.
Kosken suvannossa ui telkkäpari. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka lentää siivet nopeasti viuhuen. Uivat verkalleen ja sitten naaras nousee kivelle sukimaan itseään. Telkkä on tunnettu aiemmin myös sotkana. Kalevalan mukaan maailma syntyi, kun Ilmattaren polvelle pesineet sotkan seitsemän munaa särkyivät.
Ja tänään maailma tuntuu syntyvän uudelleen – kuten joka kevät. Isokoskelo häätää telkän ja nousee vuorostaan kivelle siistiytymispuuhiin. Västäräkki lekuttaa pyrstöään kivillä, joiden molemmin puolin vesi juoksee kohti Puulaa.
Toisesta suvannosta löydämme taveja ja kalastajan, joka on jättänyt pyydyksensä kotiin. Pajun oksalla istuu rantasipi, ikuinen rantojen vikittäjä.
Korkealle noussut aurinko kimaltaa tuhansina säteinä veden pinnalla. Se taittuu virran kohdissa eri tavoin kevätpäivän kirkkaaksi mosaiikiksi. Lämmin tuuli huuhtoo ihoa, mutta väliin osuu kylmä hengähdys. Kosken kiirivä vesi on koleaa vielä. Ilma on raikasta ja puhdasta.
Veden partaalla rentukka patistelee terälehtiään avautumaan. Keltainen on kevään väri. Kosken laitamilla kedolla kasvaa pellollinen leskenlehtiä ja hentoisia käenrieskoja. Leskenlehti on vaatimaton kukka, mutta sen merkitys kevään julistajana on korvaamaton.
Läsäkoski on ollut aiemmin Kyykoski. Kaikki muu löytyy Googlesta, mutta ei sitä, mitä läsä tarkoittaa. Ehkä laiskaa läskiä tai valkojuovaista hevosta, muttei niistäkään ole täyttä varmuutta. Latteaa ja läsähtänyttä ehkä. Läsäkoski on matala eikä siinä ole putouksia. Mutta latteaksi sitä ei voi nimittää.
Laiskaksikaan Läsäkoskea ei voi moittia. Se virtaa komeana kolmea luonnon uomaansa pitkin. Se on antanut ihmiselle paljon kalaa, voimaa myllyyn ja puun sahaamiseen. Onneksi koski tänään saa virrata valtoimenaan. Villi ja vapaa on kauneinta.
Blogi on osa sarjaa, jossa valokuvaaja Kristiina Procope-Hietanen ja kirjoittaja Tarja Virmala kiertävät yhdessä Kangasniemen nähtävyyksiä.
Kristiina Procope-Hietanen 
Tarja Virmala