Meillä kangasniemeläisillä on etuoikeutena puhtaat, varsin kalaisat lähivedet.
Teemu Ukkonen
Kangasniemellä kalastusmahdollisuudet ovat aivan loistavat. Kangasniemen pinta-alasta lähes 20 % on vesistöjä, joten aivan heti kalastusmahdollisuudet eivät ole meiltä loppumassa. Isoimmilla järvillä osakaskunnat ovat jo yhdistyneet isommiksi kokonaisuuksiksi ja näin ollen kalastuslupien saaminen on helpottunut huomattavasti. Esimerkkeinä Pohjois-Puulan ja Keski-Puulan osakaskunnat, joissa lupia myydään kaikille kalalle haluaville.
Minä vietän Puulalla kalastaen suurimman osan vuodesta, syysmyrskyistä kevään täysin tyyniin päiviin ja nautin jokaisesta hetkestä lempiharrastukseni parissa. Kangasniemen kalaisat järvet tarjoavat mahtavat mahdollisuudet kokeilla erilaisia kalastustapoja mato-onginnasta aina nuotanvetoon asti. Pääasiallisia saalislajeja Puulan puolella ovat vesialueesta riippuen kuha, muikku ja jalot lohikalamme järvilohi ja järvitaimen.
Itse olen kalastanut Kangasniemellä Puulalla aivan pikkupojasta lähtien 1980-luvun alkupuolelta asti. Nuorempana kalastin paljon virvelillä ja ongella. Kangasniemen kirkonkylän lähivedet tarjoavat loistavat mahdollisuudet näihin kalastusmuotoihin lahtineen ja luotoineen. Nykyisin kalastan etenkin talviaikaan verkoilla ja kesäaikaan rysällä ja nuotalla. Saaliskaloina itselläni ovat pääasiassa kuha, siika, muikku ja särkikalat.
Toivoisin näkeväni enemmän kangasniemeläisiä järvellä erilaisten kalastustapojen merkeissä, koska se jos mikä on hyvä tapa saada paikallista lähikalaa ruokapöytiin. Meillä kangasniemeläisillä on etuoikeutena puhtaat, varsin kalaisat lähivedet. Toivottavasti nähdään tulevana kesällä järvellä kalastuksen merkeissä.
Kalaisin terveisin
Teemu Ukkonen
Kirjoittaja on Pohjois-Puulan osakaskunnan pj.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.