Pukkiselän matalalla järvellä voimia keräävät tavit, haapanat, sinisorsat, koskelot, tukkasotkat, hanhet. Lintujen paluumuutto pakahduttaa joka kevät. Joutsenparin kylpyhetki oli hurmaavaa katseltavaa.
Tarja Virmala
Vesi on puhtaan sinistä, sellaista maan sisästä noussutta. Se seisoo äänettömänä talven kuivattamien kaislojen, korsien ja järviruokojen välissä. Väri on heleää, suoraan taivaasta. Ruskeata kasvustoa vasten järvi näyttää tuoreelta ja vasta heränneeltä.
Haapana 
Metsähanhi 
Laulujoutsen 
Sinisorsa 
Järvialuetta pilkuttaa valkoisten joutsenten, harmaiden hanhien ja kirjavien sorsalintujen joukkio. Satoja silmäpareja, matkasta väsyneitä kulkijoita. Päät viipyvät siipien alla, kun kerällä on hyvä levähtää. Jotkut näyttävät vain olevan, lepäävät paikoillaan voimia keräämässä.
Linnut lipuvat hiljaa kaislojen seassa. Sukeltavat välillä ruokaa hakemaan. On aivan hiljaista ja rauhallista, kunnes joku aloittaa melskeen. Joutsenet kohoavat siivilleen, kiljuvat ja törisevät. Ja sitten taas rauhoitutaan.
Keskellä ahdasta järvenselkää sukii joutsen selkäsulkiaan. Työntää mustankeltaisen nokkansa sulka sulalta selkänahkaan ja puhdistelee. Valkoinen kaula kaartuu sinistä kirkkautta vasten, kun pää urakoi selkähöyhenissä. Nokka käy nopeaan tahtiin naks, naks, naks, naks.
Joutsen puhdistautuu perusteellisesti. On kuin matkallaan levähtänyt majataloon ja päättänyt siistiytyä ennen kuin jatkaa määränpäähän – missä se lieneekään.
Lintu loiskuttaa vettä siivellään. Se nostaa siiven korkealle ja huitoo pintavettä vasempaan kainaloon. Suuret pärskeet kimaltavat auringossa. Ne ovat pyöreitä ja pitkulaisia, soikeita ja suikalemaisia. Nousevat ylös, särkyvät linnun kylkiin ja matkaavat takaisin alas. Valuvat kuin vesi hanhen selästä.
Joutsen kellahtaa kyljelleen ja haroo suurella mustalla räpylällään ilmaa. Isolla linnulla on kookkaat jalat. Nuo pikimustat kolmiot kauhovat tehokkaasti, kun joutsen lipuu vakaana vettä pitkin.
Kyljen jälkeen huuhdotaan kaula. Se sukeltaa kurvaten veteen ja nousee sieltä hohtavan valkoisena kevätaurinkoon.
Oikea siipi ylös ja raikasta vettä sen alasulkiin. Nyt tehdään käännös oikealle kyljelle. Vasen musta räpylä kauhoo ilmaa ja sitten lintu keikauttaa itsensä selälleen. Pieni pullautus ja kellahdus takaisin. Satula on puhdas.
Joutsen nousee ylös ja leyhyttää molempia siipiään – kuivauksen aika.
Kylpevä joutsen on ihastuttavaa katseltavaa. Joutsenen kumppani muutaman metrin päässä seuraa perässä. Samat liikkeet ja sama järjestys. Linnut alkavat tuntua inhimillisiltä. Haluaisi tietää niiden matkasta ja reitistä enemmän: mistä ne tulevat ja mihin ovat matkalla.
Matalalla järvellä on kymmeniä eri lintulajeja, pareina ja pienissä parvissa. Tulossa jostain ja menossa jonnekin. Lintujen muutto on kiehtovaa ja täynnä suuria kysymyksiä. Miten ne suunnistavat? Kuinka ne löytävät aina takaisin kotiin? Niiden lähtö on täynnä haikeutta. Ja tämä paluu tulvii toivoa ja odotusta.
Kiikarini ovat kehnot. Lintutornissa on kahdet, joita saa lainata – uskomaton luottamus ihmiseen. Pöydällä on myös lintukirja ja vihkonen, johon havainnot merkitään.
Pukkiselän lintutornissa alkaa paleltaa sormia. Joku on arvannut vaaran ja jättänyt pöydälle paksut toppasormikkaat. Lintutornin ylläpitäjät ovat ilmiselvästi vieraanvaraisia. Aika lentää täällä huomaamatta, koska lintuja tarkkaillessa kello menettää merkityksensä.
Kyllä, tänne vielä palataan – uusien kiikareiden kanssa.
Blogi on osa sarjaa, jossa valokuvaaja Kristiina Procope-Hietanen ja kirjoittaja Tarja Virmala kiertävät yhdessä Kangasniemen nähtävyyksiä.
Kristiina Procope-Hietanen 
Tarja Virmala