Tuvassamme tuoksui marraskuisena perjantaina lanttu, porkkana, peruna, siirappi, inkivääri, meirami, muskotti ja sinappi. Maistoin elämäni parasta imellettyä perunalaatikkoa, jonka Kristiina taikoi. Pisteeksi iin päälle keitettiin keltaista, vahvaa sinappia. Se meni kyynelkanaviin saakka.
Tarja Virmala
Olimme sopineet Kristiinan kanssa joululaatikoiden teon perjantaiksi. Tulin edellisenä iltana iltauutisten aikaan koirakoulusta, ja pistin jauhoiset perunat kiehumaan. Kuorin ne tulikuumina, näpit melkein paloivat. Muussasin perunat, lisäsin vehnäjauhot ja nostin padan yöksi uunin päälle.
Heräsin varhain ja pistin tulet uuneihin. Hain kellarista yhden korin lanttuja ja toisen korin porkkanoita. Kuulin portilta kolinaa, ja koirat jo juoksivat hännät viuhtoen punaisiin pukeutunutta Kristiinaa vastaan. Kuin hymyilevä joulutonttu olisi kävellyt pihatietä tuvan ovea kohti.
Käärittiin hihat, haettiin essut ja ryhdyttiin hommiin.
Lanttu on myös räätikkä ja Lapin nauris
Kristiina viimeisteli perunalaatikon: vatkasi, maustoi, laittoi vuokiin ja koristeli lusikankärjellä. Päälle hän ripotteli korppujauhoja ja vuoli nokareet voita. Ja sitten uuniin matalaan lämpöön moneksi tunniksi.
Kävin lanttujen kimppuun. Kuorin reilun kaksi kiloa tätä räätikän nimelläkin tunnettua Lapin naurista, kuten ranskalaiset sitä kutsuivat. Lanttu on risteytetty 1600-luvulla Suomessa kaalista ja nauriista.
Porkkanat olivat paksuja ja multaisia. Juuresharjalle riitti töitä, että sain mullat pois. Alta paljastui oranssinen Etelä-Savon kivisen pellon muhevassa mullassa vahvaksi kasvanut jöllikkä. Ryhdyin sivelemään sen kylkiä terävällä kuorimaraudalla ja sipaisin peukalon kynnestä pitkän siivun samaan kyytiin.
Paloittelin lantut reilun kokoisiksi lohkoiksi, mikä ei ollutkaan ihan helppo homma. Juures oli kuin junttapulla ja vastusti veistä viimeiseen saakka. Annoin terälle vauhtia lihanuijalla, ja siinä vaiheessa arempi koira juoksikin sängyn alle karkuun.
Juurekset keitetään lempeästi
Hellalla porisi jo vesi kahdeksan litran kattilassa ja nostin lohkot veteen pehmenemään. Hiljensin tulta niin, että lantut kiehuivat kannen alla lempeästi makuja säästäen.
Porkkanakattilassa vesi oli sian kalttuu -vaiheessa. Siinä, jossa pienet kuplat vasta kimpoilevat siellä täällä eivätkä ole kasvaneet suuriksi kiehuntakupliksi. Heitin kattiloihin suolaa.
Porkkanat menivät palasiksi ilman lihanuijaa. Pistin ne kattilaan kannen alle ja säädin veden laiskoilla kuplilla porisemaan.
Lantussa tuoksuu rikki
Kohta kiprakka rikin haju alkoi karkailla lanttukattilan kannen raosta. Se nousi ylös, meni ikkunalle, eteiseen ja ihan joka paikkaan. Melkein kuulin jo tontun kulkusen kilinän korvissani.
Kun miehet tulivat työmaalta, lantun rikkihiukkanen tervehti heitä jo kynnyksen tuolla puolen. Lurahti nopeasti oven raosta suoraan sieraimeen, herätti muistinystyrän ja mies sanoi: ”Aah! Täällä tuoksuu joulu!”
Kahvitauolla muisteltiin anoppeja
Laatikot kypsyivät uunissa, juurekset kiehuivat kattiloissa ja me päätimme pitää kahvitauon. Mittasin neljä reilua mitallista Juhla-Mokkaa keittimeen, otin hanasta kylmää, raikasta vettä ja painoin keittimen katkaisijasta hommiin.
Kahvikupin äärellä vaihdeltiin kokemuksia anopeista. Lämmöllä muisteltiin edesmenneitä ihmisiä ja heidän taitojaan. Miniän ja anopin suhdehan on tunnetusti se vaikein.
Katseltiin sitten oven päällä roikkuvaa Juhani Saksan taideteosta. Päätettiin mennä kesän tullen uudelleen ateljeehen jutuntekomatkalle. Miksipä ei ensi kesänä käytäisi taas kynän ja kameran kanssa muissakin kohteissa.
Ripaus valkopippuria äidille
Juurekset olivat kypsyneet valmiiksi. Sitten vedet viemäriin, osa talteen. Juureslohkot saivat niskaansa soseraudan. Ihana sose turskahteli reikien välistä notkeana ja tuoksui suloiselle. Viimeiset kokkareet tuhosin tehosekoittimella.
Porkkanasose kaadettiin keitetyn puuroriisin sekaan, lisäksi munia, suolaa, siirappia, muskottia ja valkopippuria. Äitivainaa oli suuri valkopippurin rakastaja, ja pistin yhden ripsauksen lisää hänen muistolleen.
Lanttusoseeseen lorautin pullosta siirappia kapeana nauhana. Sokerinen neste valuu hitaasti ja kankeana ja kirjailin nauhasta kaikenlaisia kuvioita ennen kuin sekoitin sen soseeseen. Inkivääriä ja meiramia vielä sopivasti.
Kristiina vastasi laatikoiden taiteellisestä viimeistelystä lusikkansa, korppujauhopussin ja voipaketin kanssa. Työnsimme laatikot leivinuunin pimeyteen kypsymään.
Sinappia lusikalla
Söin pienenä sinappia lusikalla. Mummolan astiankuvauskaapin päällä Rosina-kahvipurkin vieressä oli lasi. Lasissa oli punainen muovikansi, jota kävin usein lusikan kanssa raottelemassa. Ei ollut puolen kilon irtokarkkipusseja.
Laitoimme kattilaan purkillisen täyteläisen keltaista Colman’sin sinappijauhoa, saman verran sokeria ja kermaa. Valkoinen sokerikide värjäytyi keltaiseksi ja imi itseensä rasvaista kermaa, kunnes oli kadonnut ja lakannut olemasta sokeri. Haudutuskattilan pohjalle muotoutui keltainen mössö, joka pikkuhiljaa kehkeytyi puuhaarukalla sekoitellen karhean tuntuman kautta notkeaksi ja sitkeäksi vaaleanruskeaksi sinapiksi.
Nappasin kattilasta vajaan teelusikallisen hidasliikkeistä tahnaa. Vesi herahti kielelle, kielen alle ja reunoille. Olin kuin Pavlovin koira lapsuusajan sinappimuistoineni ja melkein seisoin mummolan puupenkillä.
Ruskeankeltaisen tahnan aromit kipusivat nenän onteloita pitkin ja ottivat valtansa kyynelkanavatkin. Huh! Olin ajatellut parannella sinappia kotimaisella viskillä, mutta ei: tämä oli niin hyvää, että jätin viskit huoletta isännälle.
Parasta perunalaatikkoa
Nostimme uunista ensin perunaloorat. Perunasose oli paistunut vaaleankeltaiseksi, reunat ruskistuneet kiemuroiksi ympärille. Keskellä kimmalsi pieni keltainen lähde: kirkasta voita, josta sameus oli kadonnut uunin uumeniin.
Otin löysää laatikkoa isoon lusikkaan. Tuoksuttelin sitä ja puhaltelin viileämmäksi. Laatikko tuntui suussa sulavalta, maku oli aito hämäläinen ja ruskea karamellisoitunut reunapala rasahti mukavasti hampaiden välissä. Taivaallista!
En ole koskaan syönyt yhtä hyvää perunalaatikkoa. Kysykää salaisuus Kristiinalta.
Sitten räätikkäloorat ja porkkanalaatikot uunista ulos. Tuvassa oli jo sellainen joulun tuoksujen cocktail, ettei enää erottanut, mikä tuoksui miltäkin. Kaikki tuoksuivat vain joululta.
Käytetään kaikki
Lopuksi keitin ison kupillisen riisiä ja sotkin sen jauhetun maksan, munien, maidon, kerman ja mausteiden kanssa vuokaan. Maksalaatikko on syntynyt aikana, jolloin mitään ei heitetty hukkaan. Sisäelimet ja uunin jälkilämpö hyödynnettiin. Sellaiseen elämään meidän pitäisi ehdottomasti palata. Hirvittää kaikki jäte, mitä saamme aikaiseksi.
Maksalaatikko paistui tummanruskeaksi ja kaipaili kellarista puolukkasosetta seurakseen. Se oli paljon parempaa kuin äitien tekemä kaupan altaasta haettuna. Sähkötöistä tulleet miehet söivät kerralla yhden ison vuoan tyhjäksi.
Tuoksuvaa joulun odotusta jokaiselle!
Kirjoitus on osa Kristiina Procope-Hietasen ja Tarja Virmalan joulublogisarjaa, joka jatkuu jouluun saakka.
