Ullan tarinoita 1.
Olen tullut Vaimosniemelle yli 40 v sitten. Mökkiläisenä seurasin ihmisiä ja toimintaa mielenkiinnolla. Kiireinen työelämä päättyi sisäilmaongelmiin ja siirtymiseen kokonaan Kangasniemelle pari vuotta sitten. Tapani tuli jo tänne edellisenä vuonna. Ensimmäinen vuosi meni ihmetellessä, nukkuessa ja luonnosta nauttiessa.
Vuoden tuumailin, että mitähän sitä isona tekisi. Seurasin Hokan seudun kyläyhdistyksen toimintaa kaukaa ja ajattelin, miksi ei Vaimosniemelle! Pyöräilin, sauvakävelin, marjastin, mietiskelin ja viimein otin yhteyttä Marttisen Teroon. Kysyin lähteekö hän mukaan perustamaan kyläyhdistystä. Parin päivän mietinnän jälkeen tuli myöntävä vastaus. Pari kuukautta mietin kuka on seuraava uhri; otin yhteyttä Laitisen Hannaan. Hän lähti myös mukaan. Tämä siis tapahtui 2019 keväällä ja syksyllä tuumasta toimeen. Kävimme Malisen Upin luona saamassa repullisen hyviä ohjeita ja aimo annos innostuneisuutta! Vaimosniemi-Reinikkala kyläyhdistys perustettiin 2.11.2019.
Kyläyhdistyksen hallitukseen saatiin juuri ne ihmiset, jotka tässä alkuvaiheessa tarvitaan. Hyvä porukka kasassa, ideoita, osaamista moneen lähtöön.
Ensimmäinen yhteinen tapahtuma Vaimosniemen metsästysseuran kanssa pidettiin kodan avajaisten merkeissä Itsenäisyyspäivänä. Hernekeittoa ja pannaria! Taivaalta tuli vettä lähes kaatamalla ja porukkaa oli paikalla 50 henkilöä.
Kartoitimme ulkoilureittejä. Niitä löytyi ensi hätään 13. Kaikkia ei ole vielä ”löytynyt”. Punaisia postilaatikoita on reittien varrella – nimiä kerätään ja liikutetaan ihmisiä. Ihmiset ovat ottaneet hyvin vastaan postilaatikot, nimiä on kertynyt paljon! Teittisen Aku on toiminut kiitettävästi ulkoilu- ja latureitistön mestarina. Latukartta valmiina. Pätkä latuakin. Puuttuu vain kunnon lumikerros.
Ensimmäinen koko perheen ulkoilutapahtuma pidetään 29.2.2020 Itämäessä. Näillä näkymin porukkaa on tulossa ihan kiitettävästi. Seuraava tapahtuma on maaliskuussa ja seuraava huhtikuussa. Syksyllekin on jo kolme tapahtumaa. Vauhti siis kova, mutta ei päätä huimaava!
Enpä olisi arvannut, miten mukavaa on touhuta kyläyhdistyksessä! Olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin. Yhdessä tekemisen meininki on hauskaa, iloista. En pääse homehtumaan… Tähän iloiseen touhuun pääsee mukaan!
Ulla Tanttu
Kirjoittaja on Vaimosniemi-Reinikkala kyläyhdistyksen perustajajäsen
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.