On etuoikeus elää arkea, jossa ei tarvitse päivittäin madella ruuhkissa, haeskella pysäköintipaikkaa tai varata aikaa siirtymiin eri liikennevälineillä paikasta toiseen.
Susanna Pirttiaho
Ensimmäinen muistikuvani Kangasniemeltä on lapsuudesta, vierailulta meijerillä työskennelleen tätini luota. Pikkutyttönä Meijerinlahden jäällä otetussa kuvassa nojailen sauvoihini ja hymyilen silmät sikkarassa. Enpä silloin hiihdellessäni arvannut, että näillä rannoilla tulen viihtymään joskus pidempäänkin.
Opiskeluaikaa lukuun ottamatta olen aina asunut kirkonkylässä; katuvalojen alla, kauppa ja kirjasto kävelymatkan päässä. Tärkeää on ollut myös järven läheisyys. Hankasalmella, kirkkaan Kuuhankaveden rannalla kasvaneena järvet ovat piirtyneet osaksi sielunmaisemaani. Muutto töiden perässä Kangasniemelle tuntui siksi kotoisalta. Muutin kirkonkylästä kirkonkylään, töihin kunnantalolta toiselle ja pienemmän järven rannalta isomman äärelle.
Aloitin työt sosiaalitoimistossa keväällä 2003. Sosiaalityöntekijänä tutustuin nopeasti Kangasniemeen ja kangasniemeläisiin. Laajalle levittyvä kunta ja sen eri kylät tulivat tutuiksi autoillessani kotikäynneille. Toimistopäivinä sulan maan aikaan polkaisin pyörällä töihin. Kunnantalon oven aukaistuani kuulin usein ensimmäiseksi kanslistimme hyvän huomenen toivotuksen: ”Mikä ihana aamu!” Siitä oli hyvä aloittaa työpäivä.
Työreissuilta tutuille kyläteille palasin toisinaan pyörän selässä. Liikunnalliselle ihmiselle Kangasniemi onkin tarjonnut huikeasti mahdollisuuksia. Äkkiä laskettuna olen kokeillut tai harrastanut täällä lähes kahtakymmentä eri liikuntamuotoa lenkkeilystä Lavikseen, salibandystä suunnistukseen ja kuntonyrkkeilystä golfiin. Uimahalli täältä edelleen uupuu, mutta näin kesäaikaan se ei ole suuren suuri puute. Talvella rohkeimmat uskaltavat avantoon.
Kansalaisopisto, kirjasto ja kirkko ovat täydentäneet vapaa-ajan aktiviteettien kirjoa. Aika ajoin opintojen pariin palaavalle kirjasto kaukolainoineen on ollut iso ilo. Se, että asuu pienessä pitäjässä, ei ole este itsensä kehittämiselle. Myöskään töiden perässä ei välttämättä tarvitse muuttaa muualle. Omalla kohdalla työpaikka kunnantalolla on vuosien myötä vaihtunut toisen työnantajan palvelukseen lähikaupunkiin. Kaunis kirkonmäki osui aikanaan työmatkan varrelle ja poikkesin usein sitä kautta ihailemaan hetkeksi mäeltä avautuvaa järvimaisemaa. Myöhemmin kirkon seinien suojista on löytynyt se yhteisö, johon vahvimmin koen kuuluvani.
Normaalioloissa työt kuljettavat minua säännöllisesti pääkaupunkiseudulle. Sinne on Kangasniemeltä yllättävän lyhyt matka. Viimeistään koronakevät osoitti myös sen, että monet työt ja tehtävät hoituvat etänä kotikonttorilta käsin. On etuoikeus elää arkea, jossa ei tarvitse päivittäin madella ruuhkissa, haeskella pysäköintipaikkaa tai varata aikaa siirtymiin eri liikennevälineillä paikasta toiseen. Kolikon kääntöpuolena on toki se, että oma auto on näillä asuinsijoilla lähes välttämättömyys.
Arjen helppous, riittävästi palveluja ja puuhaa kävelymatkan päässä, koti ja oma piha, tutut lenkkipolut ja vastaan tulevat ihmiset. Mahdollisuus osallisuuteen ja yhdessä tekemiseen oman elämäntilanteen mukaan. Siinä syitä, jotka saavat viihtymään Kangasniemellä yhä edelleen.
Susanna Pirttiaho
Kirjoittaja työskentelee palvelujohtajana sote-alalla. Kahden kouluikäisen pojan äiti laulaa Kangasniemen seurakunnan Syvä Huokaus -yhtyeessä ja toimii seurakunnan luottamushenkilönä.
Blogissa kangasniemeläiset kertovat elosta ja olosta Kangasniemellä.
Jos haluat kertoa oman tarinasi, ota yhteyttä
Paula Ruusupuroon, paula.ruusupuro@kangasniemi.fi.
Kirjoitus voi koskea vaikkapa yhtä päivää, viikkoa, kokonaista vuotta tai vain yhtä tärkeää hetkeä, joka tekee kirjoittajan onnelliseksi.
Tarinat julkaistaan joko kuvan kanssa tai ilman.