#

Asuminen ja ympäristö

Tuulivoimaselvitys 2022

Tuulivoimatuotantoon soveltuvien alueiden selvitys, Kangasniemi 2022

Tuulivoimaselvityksen loppuraportti (pdf)

Yleisötilaisuudessa esille nousseet selvitykset koskien kiinteistöjen arvoa ja infraääntä:

  1. Taloustutkimus ja FCG: Tuulivoimalat eivät vaikuta asuinkiinteistöjen hintoihin 10.3.2022
  2. Teknologian tutkimuskeskus VTT: Monitieteellisessä tutkimuksessa selvitettiin tuulivoiman infraäänen terveysvaikutuksia 20.4.2020

Kangasniemen kunta on hakenut ympäristöministeriöltä avustusta tuulivoimatuotantoon soveltuvien
alueiden selvityksen tekemiseen. Ympäristöministeriö on valtionavustuslain (688/2001) mukaisena valtionapuviranomaisena päättänyt myöntää Kangasniemen kunnalle valtionavustusta. Hankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat enintään 23 550 euroa. Kangasniemen kunta osallistuu hankkeeseen omarahoitusosuudella 7 065 euroa. Hankkeen toteutuneista kustannuksista korvataan Kangasniemen kunnalle enintään 16 485 euroa.

Hankkeeseen on kilpailutettu konsulttitoimisto tekemään varsinainen selvitystyö. Konsultiksi valittiin FCG Finnish Consulting Group Oy. Jan Tvrdy puh. +358 50 5902832 Jan.Tvrdy@fcg.fi toimii konsultin yhteyshenkilönä.

Selvitystyön keskeiset tavoitteet:

Työssä on tarkoitus tehdä ensin alustavia puskurointitarkasteluja selvitysalueella (liitteenä karttakuva selvitysalueesta) sijaitseville asuin- ja lomarakennuksille. Tavoitteena on löytää 2-3 uutta potentiaalista tuulivoimanrakentamisaluetta. Kullekin alueelle tulisi mahtua 2-4 tuulivoimalaa. Tämän jälkeen selvitetään alueen maanomistajien suhtautuminen mahdolliseen tuulivoimarakentamiseen. Tämän puskurointiselvityksen perusteella valikoiduille 2-3 vapaille tuulivoima-alueille tehdään meluselvitys, välkemallinnus ja näkemäalueanalyysi. Lisäksi tutkitaan Sykkeen ja Metsäkeskuksen kartta-aineistoihin pohjautuen kasvi- ja eliölajien aiheuttamat rajoitukset. Tässä vaiheessa ollaan myös yhteydessä puolustusvoimiin ja selvitetään heidän kantansa ko. alueisiin. Lopputuloksena esitetään ne alueet, joille on tarkoituksenmukaista lähteä tekemään toteutukseen tähtäävät lopulliset selvitykset ja tuulivoiman rakentamista ohjaava osayleiskaava. Raportissa esitetään alustavat sijoitussuunnitelmat turbiineille ja tuotantoalueiden tuotantoarviot. Tuulivoima hankkeissa negatiivista vaikutusta aiheutuu silloin, kun hakkeet tulevat oman asuinpaikan lähelle (NIMBY-ilmiö). Tämän johdosta hankkeessa pyritään parantamaan tuulivoiman hyväksyttävyyttä esittämällä tutkittua tietoa kuntalaisille, sekä järjestämällä yleisiä että kohdennettuja tiedotustilaisuuksia niille alueille, joille olisi mahdollista rakentaa uusia.

Ilmastovaikutukset kunnan tasolla

Selvitystyön osana arvioidaan tuulivoimantuotannon päästövähennyspotentiaali kuntatasolla. Kangasniemen kunta tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Arvio voidaan tehdä energiantuotannon päästövähennyspotentiaalin mukaisesti ilman tarkempaa tuulivoimarakentamisen elinkaarilaskentaa.

Ohessa on palautelomake, jonka välityksellä voi antaa palautetta selvitystyöstä. Selvitystyöhön sisältyy selvitysluonnoksen tulosten esittely yleisötilaisuudessa, joka järjestetään Kangasniemellä. Tilaisuuden yhteydessä esitettävistä näkemyksistä laaditaan yhteenvetokooste. Konsultti vastaa yleisötilaisuuden teknisestä toteutuksesta sekä esitettävästä sisällöstä.

Raportointi ja työn aikataulu:

Tulokset esitetään raporttina, johon sisältyy selkeät kohdekohtaiset kuvaukset ja vaikutusten arvioinnit. Aineisto tulee toimittaa tilaajalle rajoittamattomin käyttöoikeuksin. Paikkatietoaineistot toimitetaan dwg -muotoisina. Julkaistavien lopputuotteiden tulee täyttää saavutettavuusdirektiivin mukaiset laatuvaatimukset. Selvitysraportin tulee valmistua lokakuun loppuun mennessä vuonna 2022. 

Samaan aikaan myös Etelä-Savon maakuntaliitto on tekemässä maakuntakaavan päivitystyöhön liittyvänä tuulivoimatuotantoon potentiaalisien alueiden selvitystä kolmella alueella Kangasniemen kunnassa.

Linkki selvitykseen: https://www.esavo.fi/tuulivoima-selvitys
Tuulivoimaopas maanomistajille:
https://www.mtk.fi/documents/20143/0/MTK_tuulivoimaopas_0507_LQ+%281%29.pdf/a9ec980c-d86e-2363-5b8e-d525dcd9f126?t=1657013499722