Ajankohtaista
1.12.2020
ESSOTE SIIRTYI KIIHTYMISVAIHEESEEN
Koronatartuntojen määrä on siinä määrin lisääntynyt, että Essoten alue siirtyy epidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueellinen ”nyrkki” teki alueen kunnille aiempaa tiukemmat suositukset. Suositukset alkavat ensi yönä eli keskiviikosta 2.12. lähtien ja jatkuvat 21.12. saakka. Kangasniemen kuntakohtaiset rajoitukset …
1.12.2020
ESSOTE TIUKENTAA EDELLEEN ALUEEN SUOSITUKSIA: 30.11.2020
Leviämisalueilta tulevien henkilöitä tulee välttää yleisötapahtumia, yksityistilaisuuksia ja tarpeettomia perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ja käyttää kasvomaskia aina kodin ulkopuolella liikuttaessa 10 vuorokautta leviämisalueelta saapumisen jälkeen. Yli 10 hengen yleisiä tai yksityisiä tapahtumia ei suositella sisätiloissa …
1.12.2020
ESSOTEN TEHOSTETUT ALUEELLISET TOIMET KORONATARTUNTOJEN LEVIÄMISEN EHKÄISEMISEKSI 27.11.2020
On todennäköistä, että lähialueiden tilanne huonontaa myös Etelä-Savon tilannetta mahdollisesti nopeastikin. Tartuntoja tulee varsinkin yksityistilaisuuksista ja työpaikoilta. Tilanteen johdosta Essote suosittelee leviämisalueilta tulevia henkilöitä suositellaan välttämään yleisötapahtumia, tarpeettomia perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ja käyttämään kasvomaskia …
30.11.2020
Maalla on mukavaa
Tämän projektin myötä sain kokea yhteisöllisyyttä, talkoohenkeä ja tekemisen riemua 15 eri talkootapahtumassa ympäri pitäjää. Anne Kääriäinen Yhteisöllisyys, osa kaksi Uusi, entistä ehompi paikka saatiin siis valmiiksi ja alkoi olla aikaa katsella ympärille, että mitäs …
27.11.2020
Tilannekuva: Seitsemän uutta koronatartuntaa – Juvalla ja Kangasniemellä paljon altistuneita
Seitsemän uutta koronatartunnan saanutta on löytynyt Essoten alueelta. Kaksi tartunnan saaneista on löytynyt karanteeniin asetettujen joukosta Mikkelistä. Kaksi sairastunutta löytyi Juvalta, joista yhden tartuntaketju on uusi ja kolme sairastunutta Kangasniemeltä.
27.11.2020
Kangasniemen hyvinvointikeskuksen kiirevastaanoton poikkeusaukioloajat
Vallitsevan COVID-tilanteen vuoksi Kangasniemen hyvinvointikeskuksen kiirevastaanotto on auki poikkeuksellisesti 30.11.2020-10.1.2021 ma-pe klo 8-16. Toiminnat keskitetään virka-aikaan työvoiman riittävyyden takaamiseksi. Tammikuun alussa tilannetta arvioidaan uudelleen.
25.11.2020
Kangasniemellä muuttovoittoa 1.1.-31.10.2020
Lokakuun lopun tilanne on Kangasniemellä muuttovoittoinen +36 henkilön verran. Väestön kokonaismuutos Kangasniemellä on negatiivinen -28 henkeä. Katso koko tilasto tästä linkistä.
24.11.2020
Äkryn koulu ja Otto Mannisen koulu lakkautetaan syksystä 2021 alkaen
Katso tarkemmat tiedot Kangasniemen kunnanvaltuuston kokouspöytäkirjasta 23.11.2020
23.11.2020
Tarkennusta koronatartuntoihin Kangasniemellä
Viisi uutta koronatapausta on todettu viikonlopun aikana Essoten alueella. Kaikki positiiviset testitulokset liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Koronalle altistumisia on voinut tapahtua Mikkelin Rantakylän S-marketissa 17.11. klo 18-19 sekä Kangasniemen S-marketissa 16.11. ja 19.-20.11. klo 12-13. Sairaalahoidossa on tällä …
23.11.2020
Kunnanvaltuuston kokous 23.11.2020 livelähetys klo 18 alkaen.
Täältä pääset seuraamaan kunnanvaltuuston kokousta.